Pohjois-Korea suhtautuu yhä avoimesti keskusteluille Yhdysvaltojen kanssa, kertoo Pohjois-Korean uutistoimisto KCNA.
Maan varaulkoministeri Kim Kye-gwan sanoo, että Pohjois-Korea on valmis selvittämään hiertävät asiat Yhdysvaltojen kanssa milloin tahansa.
Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump ilmoitti torstaina, että tapaaminen Pohjois-Korean johtajan Kim Jong-unin kanssa Singaporessa 12. kesäkuuta on peruttu.
Yhdysvaltojen mukaan Pohjois-Korea ei ollut vastannut yhteydenottoihin viime päivinä. Valkoisen talon kärsivällisyys loppui, kun Pohjois-Korea varhain torstaina Suomen aikaa haukkui ”typeriksi” varapresidentti Mike Pencen näkemyksiä maiden välien lämmittelystä.
– Kunnioitimme syvästi presidentti Trumpin pyrkimyksiä luoda historiallinen Pohjois-Korean ja Yhdysvaltojen tapaaminen, varaulkoministeri Kim sanoi KCNA:n välityksellä.
– Kerromme Yhdysvalloille jälleen kerran, että olemme avoimia selvittämään ongelmat milloin tahansa ja millä keinoin tahansa.
Varaulkoministeri muistutti, että myös Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-un on tehnyt äärimmäisiä ponnisteluja huipputapaamisen järjestämiseksi.
Trumpin päätös perua tapaaminen on Pohjois-Korean mielestä maailman toiveiden vastaista.
Kim Kye-gwan on Pohjois-Korean 1. varaulkoministeri, yksi kaikkiaan seitsemästä varaulkoministeristä. Hän on ollut näkyvä hahmo maan ydinohjelmaan liittyvissä neuvotteluissa kansainvälisten tahojen kanssa. Toissapäivänä varaulkoministeri Choe Son-hui lausui, ettei Pohjois-Korea suinkaan aio kerjätä Yhdysvaltoja jäämään neuvottelupöytään. Vain tunteja kommentin jälkeen presidentti Donald Trump perui maiden välisen huipputapaamisen.