Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on ohjeistanut maan kauppaministeri Wilbur Rossia, että tämän tulisi käynnistää tutkimus tuontitullien asettamiseksi Yhdysvaltoihin tuotaville autoille.

– On olemassa todisteita jo vuosikymmeneten ajalta, että ulkomailta tuotavat autot haittaavat kotimaista autoteollisuuttamme, Ross ilmoitti tavattuaan Trumpin.

– Kauppaministeriö aloittaa laajan, oikeudenmukaisen ja läpinäkyvän tutkimuksen, heikentääkö tämä tuonti taloudellista asemaamme ja uhkaako se kansallista turvallisuutta, Ross jatkoi.

Tutkimuksen laillisena perusteena on sama kaupallista toimintaa koskevan lain pykälä 232, kuin aiemmin keväällä, jolloin Yhdysvallat asetti tuontitulleja alumiinille ja teräkselle.

Pykälä oikeuttaa valtion rajoittamaan tuontia ja asettamaan tuontitulleja poikkeusoloissa kansallisen turvallisuuden ollessa uhattuna.

The Wall Street Journal -lehti arvioi, että ulkomailta tuotaville autoille asetettaisiin jopa 25 prosentin tulli.

Tullit koskisivat myös kuorma-autoja ja autojen varaosia.

Kaikista Yhdysvalloissa myytävistä autoista noin puolet on tuotu ulkomailta. Niistä suuri osa on peräisin Meksikossa ja Kanadassa sijaitsevista kokoonpanotehtaista. Pohjois-Amerikan vapaakauppasopimuksen Naftan uudistamiseksi Trumpin vaatimuksesta käytävät neuvottelut ovat parhaillaan jumissa.

Presidentti Trump puhui jo vaalikampanjansa aikana halustaan nostaa maan autoteollisuuden asemaa.

Presidentti Trump on jo iloinnut USA:n autoteollisuudelle tulevasta edusta.

– Suuria uutisia tulossa mahtaville autotyöläisillemme. Monta vuotta olette menettäneet työpaikkoja ulkomaille, nyt olette odottaneet tarpeeksi!, hän kirjoitti Twitterissä.

Yhdysvaltain kauppakumppanit ja tuontiautoja myyvät yritykset vastustavat kiivaasti ajatusta tulleista.

Aiheesta muualla:

U.S. Starts Probe to Consider Tariffs on Car, Truck Imports