Pohjois-Korea ilmoittaa eteläkorealaisen Yonhap-uutistoimiston mukaan, että Pohjois-Korean johtajan Kim Jong-unin ja Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin tapaaminen on vaarassa.
Yonhap kertoo, että Pohjois-Korea on perunut keskiviikolle suunnitellun tapaamisen Etelä-Korean kanssa. Yonhapin mukaan Pohjois-Korea on suuttunut Etelä-Korean ja Yhdysvaltojen sotaharjoituksista.
Etelä-Korean ja Yhdysvaltojen vuosittaiset sotaharjoitukset alkoivat perjantaina. Ne kestävät kaksi viikkoa.
Yhdysvaltojen ja Pohjois-Korean johtajien on ilmoitettu tapaavan Singaporessa 12. kesäkuuta.
Yonhap siteeraa uutisessaan Pohjois-Korean valtiollista KCNA-uutistoimistoa.
Keskiviikkoisessa Koreoiden korkean tason tapaamisessa oli tarkoitus keskustella jatkotoimista Koreoiden johtajien huhtikuisen tapaamisen jälkeen.
Yhdysvallat aikoo kuitenkin jatkaa ensi kuulle sovitun Pohjois-Korea-huippukokouksen valmistelua. Yhdysvaltojen ulkoministeriöstä kerrotaan, ettei Pohjois-Korea ole ilmoittanut mistään muutoksista.