Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on pyytänyt Yhdysvaltain kauppaministeriötä avustamaan kiinalaista telejättiä pääsemään "takaisin bisnekseen", asiasta kirjoittaa muun muassa BBC.

Kiinalainen teleyhtiö ZTE kertoi viime viikolla pysäyttäneensä keskeiset toimintonsa Yhdysvaltain asettamien sanktioiden takia. Yhdysvallat kielsi kuukausi sitten amerikkalaisyrityksiä myymästä komponentteja kiinalaisyritykselle.

Seitsemänvuotisen myyntikiellon virallisena syynä oli ZTE:n kaupankäynti Iranin kanssa, mikä rikkoo Yhdysvaltain Iranille asettamia pakotteita.

Presidentti Trump kirjoitti Twitter-viestissään työskentelevänsä yhdessä Kiinan presidentti Xin kanssa varmistaakseen, että yritys voi aloittaa jälleen toiminnan, lisäksi Trump totesi, että liian useat työpaikat Kiinassa ovat vaarassa. Televiestintäjätti ZTE:llä on lähes 80 000 työntekijää.

Trumpin viesti on suunnan muutos hänen aiempiin kommentteihinsa, joissa hän on syyttänyt Kiinan hävittävän amerikkalaisia työpaikkoja.

Valkoisen talon tiedottajan mukaan presidentin viesti korostaa ”vapaan ja molempia hyödyttävän” kauppasuhteen merkitystä Yhdysvaltain ja Kiinan välillä. Presidentti Trumpia on kuitenkin jo kritisoitu siitä, että hän kohtelee eriarvoisesti maita, jotka jatkavat kauppoja Iranin kanssa.

Lue lisää:

Yhdysvallat ja Kiina neuvottelevat hiljaisuudessa – vältetäänkö Trumpin tuontitullit ja kauppasota?

Trump jatkaa Kiinan ryöpyttämistä: Lisää tulleja tulossa kiinalaisille vaatteille ja elektroniikalle

"Suomen vientimarkkinat voisivat pysähtyä" – Pidetään peukkuja, ettei Yhdysvaltain ja Kiinan kauppasota kärjisty