"Niin syntyi vauva hissiin, joogatrikoiden lahkeeseen vahtimestarin läsnäollessa"
Äitien synnytyskertomukset ovat täynnä vahvoja tunteita, kipuja ja kiitollisuutta. Yle pyysi äitienpäivän alla lukijoita lähettämään synnytyskertomuksiaan. Tarinoita tuli kymmenittäin.
Leijonille kirvelevä jatkoaikatappio
Suomi kärsi jääkiekon MM-turnauksen toisen tappionsa sunnuntai-iltana, kun Saksa oli parempi jatkoajan jälkeen maalein 3-2. Pelaajat myönsivät kamppailun jälkeen, että kova turnaus vaatii veronsa – sekä fyysisesti että henkisesti. Yhden välipäivän jälkeen Suomi kohtaa USA:n tiistaina kello 13.15.
Luvassa iso show – Yhdysvallat siirtää Israelin-suurlähetystönsä Jerusalemiin
Presidentti Donald Trump täyttää kiistellyn lupauksensa ja siirtää iltapäivällä järjestettävässä juhlassa Yhdysvaltain suurlähetystön Tel Avivista Jerusalemiin. Isosta näytöksestä huolimatta koko lähetystön siirtämisessä menee vielä vuosia. Israelille päätös on iso voitto, mutta palestiinalaisten odotetaan osoittavan mieltään.
Kuinka yhdistää oliivin- ja ohranviljelijän edut?
Suomalainen Pekka Pesonen on ollut 11 vuotta EU-maiden maataloustuottajien yhteinen päälobbari eli EU-maiden maataloustuottajien keskusjärjestön pääsihteeri. Hän tietää, mitä yhteistä on espanjalaisella viinin ja suomalaisella ohran villjelijällä.
Kova talous -haastattelussa Pesonen sanoo myös, että eurooppalaiset maanviljelijät saattavat hyötyä Yhdysvaltojen ja Kiinan välisestä kauppasodasta, tosin lyhytaikaisesti.
Havaijilla purkautuu lisää laavaa – tuhansia evakuoitiin jälleen
Havaijin suurimmalla saarella purkautuva Kīlauea-tulivuori on syössyt jälleen laavaa. Viranomaiset ovat määränneet 2 000 ihmistä evakuoitavaksi sunnuntaina, kun laava valui läheiselle asuinalueelle. Purkaukset alkoivat toukokuun alussa, jolloin myös evakuoitiin tuhansia ihmisiä kodeistaan.
Hellelukemia myös alkuviikolle
Korkeapaine pysyy Suomen yllä, mutta heikkenee vähitellen, kertoo Ylen meteorologi Joonas Koskela. Sää on suurelta osin poutaista ja ajankohtaan nähden jopa poikkeuksellisen lämmintä myös alkuviikolla. Maanantaina on suurimmassa osassa maata aurinkoista ja lämpötila kohoaa Lappia lukuunottamatta hellelukemiin.
Lue lisää Ylen sääsivuilta.