Turkissa jatkui maanantaina oikeudenkäynti, jota seurataan tarkasti Yhdysvalloissa.
Pitkään Turkissa asunut yhdysvaltalainen pastori Andrew Brunson tuotiin oikeuden eteen vankilassa lähellä Izmirin kaupunkia Turkin länsirannikolla.
Brunson johti pientä protestanttien seurakuntaa Izmirissä, kun hänet pidätettiin lokakuussa 2016.
Syytteet perustuvat nimettömiin todistajiin
Yhdysvaltalaispastoria syytetään sekä Kurdistanin Työväenpuolueen PKK:n että muslimisaarnaaja Fethullah Gülenin tukemisesta. Yhdysvalloissa asuvaa Güleniä syytetään Turkissa vuoden 2016 vallankaappausyrityksestä.
Oikeuden istunnossa kuultiin maanantaina vain etunimellä esiintyvä todistaja, joka väitti, että Brunsonin kirkossa oli pidetty esillä PKK:n symboleja.
Osittain nimettömiin todistajalausuntoihin perustuvissa syytteissä pastori Brunsonia vaaditaan tuomiolle myös vakoilusta. Andrew Brunsonia uhkaa jopa 35 vuoden vankeustuomio, jos hänet todetaan syylliseksi. Brunson on kiistänyt kaikki syytteet.
Trumpin mukaan Brunson on syytön
Oikeudenkäynti hiertää Yhdysvaltain ja Turkin suhteita. Viime kuussa presidentti Donald Trump luonnehti pastori Brunsonia hienoksi herrasmieheksi, jonka syyttämiselle ei ole perusteita.
Trump sanoi Twitter-viestissään, että hän on itse enemmän vakooja kuin Brunson. Yhdysvaltain presidentti toivoi pastorin pikaista vapauttamista.
Turkin hallitus on sanonut, että se ei voi vaikuttaa oikeudenkäyntiin, koska se on riippumattoman oikeusjärjestelmän asia.
Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoğan on kuitenkin antanut ymmärtää, että Brunson voitaisiin vapauttaa mikäli Yhdyvaltain Pennsylvaniassa asuva Fethullah Gülen toimitetaan Turkkiin. Yhdysvallat on torjunut "vankienvaihdon".
Brunsonin oikeudenkäynnin lisäksi Turkin ja Yhdysvaltain välillä on muitakin vakavia erimielisyyksiä.
Turkki on arvostellut Yhdysvaltain tukea Syyrian kurdisisseille Isisin vastaisessa taistelussa. Turkin mukaan Syyrian YPG-sissit ovat osa Kurdistanin työväenpuoluetta PKK:ta, joka käy aseellista taistelua Turkissa.