Vappu sujui perinteisesti mutta koleassa säässä

Vapun juhlinta on sujunut Suomessa enimmäkseen iloisesti ilman vakavia välikohtauksia. Poliisi on selvittänyt erilaisia nahinoita ja häiritsevää käyttäytymistä.

Vapun liikenteessä on ollut rattijuoppojen lisäksi paljon huumekuskeja.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio ottivat vastaan perinteiset vapun musiikkitervehdykset Presidentinlinnassa. Tilaisuus oli sisätiloissa sateen vuoksi.

Vappu on poliittisten puheiden aikaa

Vappuna poliitikot ovat jälleen pitäneet puheita.

Hallituspuolueet ja oppositiopuolueet ovat olleet erimielisiä perinteisissä vappupuheissa. Oppositio sanoi, että hallitus on Suomen historian epäpätevin ja sen politiikka vihamielinen naisia kohtaan.

Hallituksen edustajat kiittivät hallituksen talouspolitiikkaa ja sanoivat, että 3 vuoden aikana 90 000 suomalaista on päässyt töihin.

Väärennettyjä lääkkeitä aletaan torjua apteekeissa

Väärennettyjen lääkkeiden pääsyä apteekkeihin aletaan torjua.

Jokaiseen lääkepakkaukseen tulee oma tunniste. Tunnisteen koodi skannataan eli luetaan sähköisesti, ennen kuin lääke annetaan asiakkaalle. Järjestelmä tarkistaa, että lääke on aito ja että se löytyy kansallisesta tietokannasta.

Järjestelmä on voimassa koko Euroopassa viimeistään ensi vuoden helmikuussa. Vielä ei tiedetä, nostaako muutos lääkkeiden hintoja

Suomessa on löytynyt väärennöksiä apteekissa vain 2 kertaa. Suurin osa väärennöksistä myydään netissä ja katukaupassa.

Yhdysvallat lykkäsi tuontitulleja kuukaudella

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump lykkää teräksen ja alumiinin tuontitulleja. Euroopan unioni, Kanada ja Meksiko saavat kuukauden lisäaikaa neuvotella tulleista Yhdysvaltain kanssa. Tullien piti tulla voimaan vapunpäivänä.

EU on saanut tulleista määräaikaisen vapautuksen. Tullit vaikeuttavat terästeollisuuden vientiä Yhdysvaltoihin.

Presidentti Trump on perustellut tulleja Yhdysvaltain kansallisella turvallisuudella. Terästeollisuudesta on hävinnyt työpaikkoja, ja Trump lupasi vaalikampanjassa työpaikkoja takaisin.

Euroopan komissio vaatii EU:lle pysyvää erivapautta Yhdysvaltain tuontitulleista. Komission mielestä tulleja ei voida perustella kansallisella turvallisuudella.