Noin kahdensadan siirtolaisen kuukauden kestänyt matka Keski-Amerikasta Yhdysvaltoihin päättyi sunnuntaina Meksikon ja Yhdysvaltain rajalle Tijuanaan.

Pääosin Guetemalasta, El Salvadorista ja Hondurasista matkaan lähteneet ihmiset ovat kertoneet aikovansa hakea turvapaikkaa Yhdysvalloista.

Epäselvää on, kuinka moni matkaan lähteneistä lopulta pääsee Yhdysvaltoihin. Pakolaismarssin järjestäjä kertoi BBC:lle, ettei yksikään heidän ryhmästään ole toistaiseksi päässyt asioimaan Yhdysvaltain viranomaisten kanssa.

Ennen joukon saapumista rajalle Yhdysvaltain viranomaiset kertoivat, että San Ysidron rajanylityspiste ei toistaiseksi pysty vastaanottamaan lisää ihmisiä ja että uudet tulijat voivat joutua odottamaan vuoroaan Meksikon maaperällä.

Nyt noin viisikymmentä ihmistä on päästetty Meksikon puolella sijaitsevaan maahanmuuttoviranomaisten keskukseen odottamaan heidän asiansa käsittelyä.

Verrattain pieni turvapaikanhakijajoukko on herättänyt paljon huomiota Yhdysvalloissa. Presidentti Donald Trump on twiitannut pitävänsä tällaisia "karavaaneja" turvallisuusuhkana.

Lue lisää:

Yli tuhannen siirtolaisen karavaani suuntaa Meksikosta Yhdysvaltain rajalle – Trump uhkaa kovilla toimilla

CNN: Migrants who traveled with caravan vow to wait at border until they are granted asylum

Dozens of migrants in caravan stuck at US-Mexico border