Kolumni
Kolumneja kirjoittaa laaja joukko Ylen ulkopuolisia tekijöitä.
Lue kolumneja
Kuuntele kolumneja Yle Areenassa
Työmarkkinoiden ulkopuolelle arvioidaan jääneen 70 000 alle 30-vuotiasta.
Talouskasvun aikanakin 24-34 –vuotiaiden miesten työllisyys on heikentynyt, naisten parantunut perhevapaista huolimatta. Tyytymättömimpiä elämään ovat olleet nuoret miehet koulun ja työelämän välitilassa.
Paineet luoda aikuinen elämä, antaa näyttöä tulevalle puolisolle ja saavuttaa tunnustus kavereilta kasvavat, kun työn tarjonnan todetaan polarisoituvan entistä vaativampiin työsuhteisiin ja silputtuun halpatyöhön.
Rakennemuutokset vain vahvistavat uskoa, että jokainen on oman onnensa seppä. Koulutuskilpailu kovenee. Kunnollisen työpaikan uskotaan vaativan meriittejä, joiden keräämiseen tarvittaisiin oikeastaan useampikin elämä. Monet vetäytyvät liian haastavaksi koetusta kilpailusta pitkittyvään välitilaan
25-35 –vuotiaiden pidennetty opiskelu, itsensä toteuttaminen, suuret odotukset, sinkku- ja avoliittovaihe eroavat työttömistä nuorista aikuisista, jotka odottavat palkkatyötä päästäkseen vihdoin omilleen. Heille aikuisuus ei vaadi identiteetin kypsyttelyä vaan palkkatyö ja mahdollisuus hankkia lapsia.
Perhebarometrin mukaan kouluttamattomat nuoret miehet ovat luopuneet lasten hankinnasta, koska heillä ei ole siihen taloudellisia tai henkisiä voimavaroja.
Vaikka nuorista suurempi osa pärjää hyvin, esteitä kasautuu joillekin sitä useampia.
Pienituloisuus on 1990-luvulta pitkittynyt, toimeentulotukiasiakkuus periytynyt vanhemmilta lapsille, niin myös yleistetty epäluottamus. Itsetunto muodostuu teini-iästä varhaiseen keski-ikään: silloin nuori hakee tuntumaa omiin vahvuuksiinsa. Polkuriippuvuus alkaa varhain. Huono keskiarvo peruskoulun viimeisen luokan joulutodistuksessa ennustaa huonoa pärjäämistä vielä 26 vuotta myöhemmin.
Negatiivisen yksilöllistymisen kierre ajaa vetäytymään yhteiskunnasta. Syrjäytymisensä kohtalokseen sisäistänyt ei hae työtä, ei yritä vaikuttaa politiikkaan ja vetäytyy seurasta.
Kun tarvittaisiin entistä johtavampaa sopeutumista, reaktiot jäykistyvät. Stressaantunut riskeeraa terveytensä, syö epäterveellisesti, käyttää päihteitä ja laiminlyö liikunnan.
Työn menetys iskee myös terveyteen eikä vain rahallisiin selviytymiskeinoihin. Köyhyystutkijat puhuvat kuormituksen tuottamista ajattelun esteistä, köyhät itse kertovat kietoutumisesta hämähäkin verkkoon. Virheisiin ei ole varaa, joten paras olla ottamatta riskiä. Köyhä ei jaksa innostua. Vetäytyminen suojaa, kun stressi vie voimat.
Evoluution sopeutumisnäkökulmasta katsoen masennus ja pessimismi estävät haaskaamasta voimavaroja ja vaarantamasta itseä tilanteessa, jossa ei voi voittaa mutta voi hävitä. Puutteessa tai kiireessä mieli keskittyy vain selviytymiseen eikä kapasiteettia liikene muuhun. Siksi työttömän toimeentulon heikentäminen voi vastoin odotuksia vähentää työnhakua.
Masentunut on vangittu ikuiseen nykyhetkeen eikä kykene kuvittelemaan itseään tulevaisuuteen. Dopamiinia ei riitä virittämään odotusta odottamisen arvoisesta ja motivoimaan liikkeelle lähtemistä.
Joustavuus vaikeuksien edessä edellyttäisi luottamusta omiin vaikutusmahdollisuuksiin ja positiivisia odotuksia – kaikesta huolimatta. Silloin tohtii tehdä aloitteita eikä vain jäädä vyöryn alle.
Tässä näyttäisi toteutuvan Matteus-periaate: ne joilla on, niille annetaan. Selviytymiskokemukset kasautuvat sellaisille, joista aikaisemmat selviytymiskokemukset ovat tehneet itseensä luottavia, sosiaalisia ja yritteliäitä.
Onneksi alkuasetukset eivät aina ratkaise yksilöiden kohtaloa. Itsetunto ja luottamus voivat kohentua elämän varrella saadusta sosiaalisesta tuesta ja yksi onnistumiskokemus voi johtaa toiseen. Sosiaalisen alemmuuden arvet eivät katoa mutta aikaisemmin koettua voi kompensoida.
Vaikka vanhemmat olisivat keskittyneet omiin ongelmiinsa ja lapsuus jäänyt virikeköyhäksi, jotkut lapset voivat selvitä hyvin.
Miellyttävä luonne ja verbaalisuus auttavat heitä saamaan sosiaalista tukea. Verbaalisuutta ja kykyä resonoida toisen mieltä voidaan kuitenkin saada myös muutoin kuin syntymälahjana. Empatia kehittyy lukemalla ja keskustelemalla. Akateemisten vanhempien lasten valintaetu tulee laajasta kielellisestä koodista sekä lukemisesta.
Jos vanhemmat keskustelevat lastensa kanssa heidän mielipiteitään arvostaen, lapsille kehittyy kanttia sanoa.
Työmarkkinoilla niin peräänkuulutetut sosiaaliset taidot edellyttävät luottamusta siihen, että kontakteista seuraa hyvää ja niissä yleensä pärjätään. Ylempien sosiaaliryhmien ja eliittikoulujen kasvattien kilpailuetu työnhakutilanteissa on tuo ikään kuin itsestään lankeava oikeus sanoa.
Koulutyttöjen joukossa on nettiaikanakin reflektiivisiä lukijoita, kun taas poikien vapaaehtoinen lukeminen on romahtanut. Syvälukeminen lisää niitä sosiaalisia taitoja, joita työmarkkinat nykyään palkitsevat.
Lukemiskeskuksen Aleksis Salusjärvi on onnistunut kääntämään lukemisen ja tekstin tuottamisen poikien omaksi jutuksi. Amispojat saivat analysoida rap-lyriikkaa, joka kuvasi sarkastisesti luuserimaailmaa. Pojat yltyivät kehittelemään itse vastaavia sanoituksia ja osoittivat kykyä akateemisen tason tekstianalyysiin.
Amispojat olivat ehkä pitäneet lukemista itselleen vieraana pelikenttänä, jolla toiset pätivät ja yrittivät olla heitä parempia. Nyt runoilu tuki poikien omaa statusta. He tekivät sanoillaan jotakin ja saivat sille tunnustusta. Ihmiset kiinnostuvat sellaisesta, joka lisää heidän arvoaan suhteessa muihin.
Tässä kokeilussa voitettiin itse itselle asetettu rajoitus. Pojatkin saivat kanttia sanoa.
Hiidenkiven peruskoulun päättöluokalla poikien suoritustaso on nostettu tyttöjen tasolle. Neljän hengen sekaryhmät ovat vapauttaneet koulukielteisestä kaveripaineesta. Ryhmät ovat tuoneet työrauhaa: kouluaineista innostumista ei tarvinnut salata. Toiminnallinen opiskelu kahden tunnin jaksoissa ja viittaamisen ottaminen huomioon arvostelussa ovat sopineet pojille.
Työttölyseossa oli ennen lisävuosi kotitalouden takia. Nyt pidetään tarpeellisena lisävuotta, jotta murrosikäiset pojat ehtisivät saada dopamiininerityksensä siihen kuntoon, että motivoituisivat pitkäjännitteiseen työhön ilman välittömiä palkintoja.
Opettajat ovat pitäneet välittömällä dopaaminilla koukuttavia tietokonepelejä yhtenä syyllisenä poikien lukuharrastuksen katoon.
Ensinkään kaikki World of Warcraftin pelaajat eivät ole syrjäytyneitä, mutta monille syrjäytyneillekin tuo peli antaa kompensoivan kokemuksen siitä, että karttuvalla osaamisella voi hankkia haltuunsa lisää resursseja ja nousta uusille tasoille.
Steven Spielbergin elokuvassa Ready Player One yksi pelaaja muistuttaa avatarinsa kautta kaverinsa avataria stereotypiasta, että tämän ihailema tyttösankari voi hyvin olla äidin kellarissa lymyävä 130-kiloinen karju Detroitin lähiöstä. Elokuva kuvaa pelaajien innostusta ja merkityksen tunnetta näiden navigoidessa tuttujen pelien merkityskerrostumissa ja hankkiessa lopulta dystooppisen aikakautensa ihannetyöpaikat – siinä sivussa.
Innostuksen pilke syttyy silmiin, kun paineet ja ahdistukset voidaan sitoa toimintaan ja keksiä jutun juoni.
Sujuva tekeminen tukee identiteettiä: ihminen kokee olevansa oikealla paikallaan, ympäristön reagoivan ymmärrettävästi ja tekemisen olevan mielekästä.
Nuoria työttömiä miehiä on pyritty enemmän tai vähemmän onnistuneesti auttamaan työelämän kynnyksen yli työpajoilla, joissa voi kerryttää osaamiskokemuksia ja selviytymisuskoa. Työvoimatoimiston väki on myös mentoroinut työntekoa tai palkkatuettuun työllistämiseen mukaan lähtenyt työnantaja on järjestänyt neuvojaksi kokeneen työntekijän.
Kokeilut ovat lisänneet elämänhallintaa, mutta niiden jatko on jäänyt uusien projektien varaan. Kunnissa ja firmoissa on myös vaikea irrottaa tukihenkilöitä kaikille tukea kaipaaville työllistetyille.
Perusidea kuitenkin kantaa: kynnyksen madaltaminen, selviytymiskokemusten kartuttaminen ja luottamuksen saaminen siihen, että yrittäminen voi joskus myös onnistua. Selviytymispolun täytyy alkaa jostakin.
Poikien ja nuorten miesten pelistä vetäytymiseen on voitu vaikuttaa silloin, kun vertailu parempiin on voitu ohittaa ja löytää vahvuusalueita.
Ei voi vähempää kiinnostaa -asenne väistyy, jos oppii ja osaa sellaista, jolla voi päteä. Vetäytymisen sijasta voi lähestyä toisia, jos odotettavissa on tunnustusta.
Vetäytyvät nuoret miehet toimivat rationaalisesti: he haluavat itse valita taistelunsa ja välttää pelikenttiä, joilla eivät voi voittaa.
Omanarvontuntoa suojaavia toimintarajoituksia höllentävillä onnistumiskokemuksilla ei tietysti korjata sellaisia yleisen tason ongelmia kuin arvoketjun irtoaminen työstä, mutta niillä voidaan estää ylisukupolvisen alakastin vakiintumista ja vapauttaa yksilöitä kohtalonuskosta.
Juha Siltala
Kirjoittaja on Helsingin yliopiston Suomen historian professori.
Linkkien takaa löytyvien verkkolähteiden lisäksi kirjoituksen lähteinä toimivat mm.: Työllisyyskysymys, Into Kustannus (2018); Albert Bandura (2000); How Politics Make Us Sick, T. Schrecker & C. Bambra, PalgraveMacMillan (2015 ); Pasi Moisio – Timo Kauppinen: Toimeentulotuen asiakkuus periytyy vanhemmilta lapsille. Hyvinvointikatsaus 1/2010; Nuorisobarometri 2012; Marjaana Kojo Nuoruuden ja aikuisuuden välimaastossa – työttömyys aikuisuuden esteenä, Hyvinvointikatsaus 4/2013