Yhdysvalloissa vierailulla oleva Ranskan presidentti Emmanuel Macron painotti maiden historiallisia välejä Yhdysvaltain kongressille keskiviikkona.
Macron nosti esiin maailmanhistorian vaiheita, joissa Ranska ja Yhdysvallat ovat puolustaneet yhteisiä, demokraattisia arvojaan. Paatoshenkisessä puheessa kuului tuon tuosta sana "me", jolla presidentti tarkoitti molempia kansakuntia.
– Meillä on jatkuva yhteys vapauteen ja demokratiaan, Macron sanoi englanniksi.
– Meillä on ollut samanlainen näkemys ihmiskunnasta.
– Me ylitämme vaarat.
Macron puhui myös esimerkiksi Iranin ydinsopimuksen jatkamisen puolesta. Hän toivoi Yhdysvaltojen luopuvan nationalismista ja ottamaan aktiivisesti osaa maailman tapahtumiin.
Ilmastonmuutoksesta Macron kommentoi, että "planeetta B:tä ei ole olemassa". Hän sanoi luottavansa, että Yhdysvallat liittyy vielä takaisin Pariisin ilmastosopimukseen. Trump vetäytyi sopimuksesta viime vuonna.
Vitsaili Voltairen ja Franklinin suukottelusta
Macron sai kongressiedustajilta aplodit useaan otteeseen.
Puheen alkupuolella presidentti herutti kuuntelijoilta naurut, kun hän sivusi ranskalaisfilosofi Voltairen tapaamista Yhdysvaltain perustajan Benjamin Franklinin kanssa 1700-luvulla. Macronin mukaan nämä "suutelivat toistensa poskia".
– Tämä saattaa muistuttaa teitä jostakin, Macron vitsaili itsekin naureskellen.
Hän viittasi lämpimään tapaamiseensa Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin kanssa tiistaina. Tuolloin presidentit vaihtoivat poskisuudelmia ja kättelivät toisiaan läheisessä hengessä.
Emmanuel Macron on kolmen päivän valtiovierailulla Yhdysvalloissa. Hän on ensimmäinen Ranskan presidentti, joka puhuu Yhdysvaltain kongressissa vuoden 2007 jälkeen.
Lisää aiheesta:
Pureeko Macronin ranskalainen charmi Yhdysvaltain kongressiin? Seuraa puhetta suorana noin 17.25
Poskipusuja, kädenvääntöä ja hilseen pudistelua pikkutakilta – katso kuinka Trump ja Macron ottivat toisistaan mittaa