Yhdysvalloissa Nashvillessä vohvelibaarissa neljä ihmistä ampunut mies on saatu kiinni, kertoi Tennesseen poliisi maanantaina.

Poliisin mukaan mies saatiin kiinni metsässä Nashvillessä. Hänellä oli mukanaan reppu, jossa oli käsiase. Mies ei ole poliisin mukaan suostunut antamaan lausuntoa pidätyksen jälkeen.

Lähes alaston mies hyökkäsi Nashvillen laitamilla sijaitsevaan baariin sunnuntaina aamuyöllä. Epäillyllä oli tekohetkellä yllään ainoastaan vihreä takki, jonka hän oli paetessaan riisunut. Hän oli kateissa tunteja.

Mies ampui neljä ihmistä kuoliaaksi. Kolme uhreista kuoli tapahtumapaikalla, neljäs myöhemmin vammoihinsa sairaalassa. Lisäksi mies haavoitti ainakin kolmea ihmistä.

Miehen pysäyttäjästä sankari

Mies oli avannut tulen puoliautomaattisella AR-15-kiväärillä, jota on käytetty useissa joukkosurmissa Yhdysvalloissa. Yksi asiakkaista oli onnistunut riistämään aseen miehen käsistä.

BBC:n mukaan miestä on pidetty sankarina, sillä hän pysäytti ampujan. Miehen pysäyttänyt James Shaw Jr on kuitenkin kieltänyt olleensa sankari. Hän sanoi "ajatelleensa itsekkäästi omaa henkeään ja se auttoi muita". Shaw Jr kertoi tänään tapahtumista tiedotustilaisuudessa.

Poliisi on kertonut, että ampuja olisi sama mies, joka yritti päästä aseen kanssa tapaamaan presidentti Donald Trumpia viime vuonna. Mies otettiin kiinni lähellä Valkoista taloa.

Ampujalla oli ilmeisesti häneltä vuosi sitten takavarikoitu ase. Poliisin mukaan ampuja isää saa mahdollisesti syytteet aseiden antamisesta takaisin pojalleen.