Kolumni
Kolumneja kirjoittaa laaja joukko Ylen ulkopuolisia tekijöitä.
Lue kolumneja
Kuuntele kolumneja Yle Areenassa
Yhdysvaltojen, Britannian ja Ranskan yhdessä tekemät iskut Syyriaan vaikuttavat näin reilun reilun vuorokauden jälkeen suurelta näytelmältä, jossa kukin osapuoli toimi yhteisen käsikirjoituksen mukaan.
Syyria oli tyhjentänyt tukikohdat, Venäjän ja Iranin joukot eivät olleet kohteina, mutta eivät myöskään ilmeisesti osallistuneet hyökkäyksen torjuntaan. Yhdysvallat liittolaisineen korosti, että isku ei ollut tarkoitettu kaatamaan Assadia.
Isoista puheista ja puhkumisesta huolimatta sotatoimi näytti pyrkivän välttämään ennen kaikkea sitä vaaraa, että sota laajenisi.
Presidentti Sauli Niinistökin puhui tilannetta kommentoidessaan ”rintamalinjan yli käydyistä keskusteluista”, joita tämän asetelman saavuttamiseksi lienee käyty. Samaa ovat uumoilleet muutkin. Toki tunnelmat kansainvälisessä politiikassa ovat taas vähän entistä hyisemmät.
Tapahtumat lähtivät alunperin liikkeelle Doumassa noin viikko sitten tapahtuneesta pommituksesta, jonka seurauksena noin 500 ihmistä sai oireita altistuksesta jollekin myrkylliselle kemikaalille. Kymmeniä myös kuoli tässä siviilikohteeseen suunnatussa hyökkäyksessä. Tällaiset käytännössä terrorihyökkäykset ovat kiinteä osa Assadin sodankäynnin taktiikkaa.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump tapansa mukaan twiittasi reaktionsa. Twiitissään hän nimitti Assadia kaasulla tappavaksi eläimeksi, moitti Venäjää hänen tukemisestaan ja sen jälkeen kertoi iskun tulevan ja Venäjän olevan kykenemätön sitä torjumaan. Näin Trump paitsi kertoi iskun tulevan, teki siitä myös kunniakysymyksen Venäjälle. Tällainen toiminta oli taitamatonta maansa johtamista ja lähes lällättelyn asteelle noussut kielenkäyttö voi johtaa ikäviin seurauksiin kunnioitusta vaativissa valtioiden välisissä suhteissa.
Yhdysvallat kokosi omista lähteistään tietoa, joka sai heidät vakuuttumaan kaasuhyökkäyksen tapahtumisesta ja nimenomaan Assadin joukkojen toimesta. Myös Ranska kertoi heillä olevan tiedustelutietoa, joka varmisti Douman kaasuhyökkäyksen tekijäksi Assadin joukot. Syyria pitkäaikaisena sotatantereena on lukemattomien tiedustelupalvelujen tähtäimessä koko ajan ja tietoa kerätään järjestelmällisesti. Myös avoimista tiedonlähteistä saadut näytöt tukevat näkemystä Assadin hallituksen syyllisyydestä.
Venäjä on vetänyt täysin päinvastaista linjaa ja kieltänyt koko kaasuhyökkäyksen tapahtuneen. Venäjä väittää valtiojohtonsa suulla, että Britannia lavastutti hyökkäyksen Valkokypärillä saadakseen tekosyyn pommittaa Syyriaa.
Itse asiassa Venäjä käytti samaa valhetta Valkokypärien syyllisyydestä Khan Sheikhounin iskun jälkeen viime vuonna. YK on todennut että Syyrian hallinto oli tuolloin iskun takana.
Venäjä väitti myös nyt tehtyä ilmaiskua toimeksi, joka pilasi loputtoman oloisesta sodasta kärsineen ja raunioituneen maan tilaisuuden saavuttaa rauha.
Kun Yhdysvallat kertoi iskuista, niin puolustusministeri James Mattis ennakoi mittavaa disinformaation tulvaa Venäjältä ja sitä tukevilta tahoilta. Näin on tosiaan käynyt. Eri lähteet Venäjän valtion medioista epämääräisiin sivustoihin tuottavat suuria määriä erilaista aineistoa, jota innokkaasti jaetaan ja kuten tapana on, joku uskoo aina.
Venäjän tv:ssä on esitety kuvia hyökkäyksessä kaasulle altistuneista lapsista ja kerrottu heidän vain palelevan täristessään tai nukkuvan ollessaan kuolleita. Ahkerasti levitetään valhetta, jonka mukaan alueen Punainen Puolikuu olisi todennut ettei löydä mitään merkkejä hyökkäyksestä. Verkossa kiertää sopivasti pätkitty ja kehystetty video, jonka väitetään kuvaavan kaasumyrkytyksen näyttelemisen opettelua. Tosiasiassa video on viitisen vuotta vanha ja siinä koululaisille opetetaan kaasuaseiden vaarallisuutta.
Meemipajat takovat kuvia ja argumentteja, joiden tarkoituksena on saada heräämään epäilys Assadin syyllisyydestä. Moni Suomessakin on jostain syystä valmis toistelemaan näitä väitteitä ja antamaan näin Assadille ja hänen liittolaisilleen tukensa.
Suosittu narratiivi on myös väittää, että riittäviä todisteita kaasuiskusta ei ole, koska puolueeton kemiallisten aseiden kieltosopimusta valvova OPWC ei ole vielä tutkinut hyökkäyspaikkaa. Tältä sinällään pinnallisesti asialliselta halulta saada lisää todisteita vie kuitenkin uskottavuuden usein se, että ensin todisteita tiukasti vaadittuaan ovat nämä ihmiset seuraavaan hengenvetoon kertomassa, miten asia todellisuudessa on.
Taistelukaasujen käyttö ensin Salisburyssä ja nyt Syyriassa ovat julmia tekoja, joita monet ovat kuumeisesti selittämässä pois. Suoranaiset valheet, mutkuttelu ja monet muut tavat ovat käytössä, sillä kukaan ei halua ajatella, että jollain tasolla omaksi koettu puoli tekisi tuollaista. Tällaiset teot eivät ole selitettävissä, ne on kiistettävä kokonaan pois.
Esimerkkinä tästä kiistämisestä on ulkoministeri Sergei Lavrovin esittämä, jo laajalti jaettu väite, että sveitsiläislaboratorio olisi todennut Salisburyn hermomyrkyn länsimaista alkuperää olevaksi. Sveitsiläislaboratorio on oikonut
väitettä, kertoen luottavansa brittilaboratorion analyysiin hermomyrkystä.
Asetelman jyrkkyys kuumentaa keskustelua ja se taas tarkoittaa myös aidosti maltillisten puheenvuorojen ja kriittisten kysymysten leimaamista helposti osaksi jompaa kumpaa laitaa. Putinille on joka tapauksessa tärkeää vakuuttaa erityisesti venäläisille, ettei Assad ole hirviö, joka kaasuttaa omia kansalaisiaan. Valtapoliittisten tavoitteiden takia tuki Syyrian sodalle on säilytettävä niin kotimaassa kuin ulkoisten tukijoiden keskuudessa.
Isku Syyrian taistelukaasukohteita vastaan ei siis näytä johtavan kansainvälisen politiikan tasolla niin dramaattisiin seurauksiin kuin oli pelättävissä. Mutta niin maailman johtajien keskuudessa kuin kaikkialla muuallakin käydään lähitulevaisuudessa kärjistynyttä eipäs-juupas -väittelyä siitä, hyökättinkö Doumassa siviilien kimppuun taistelukaasuilla vai ei ja kuka hyökkäsi.
Tämä todellisuuksien erkaneminen ja polarisaatio taas voi pidemmällä tähtäimellä olla se kaikkein vaarallisin seuraus tapahtuneesta.
_Janne "Rysky" Riiheläinen
_
Kirjoittaja on joensuulainen bloggari, joka on aktiivinen turvallisuuspolitiikan keskustelija. Riiheläinen on vapaa toimija, joka ei ole sidottu mihinkään asemaan, organisaatioon tai ajatussuuntaan.