Yhdysvaltojen, Ranskan ja Britannian iskut eivät lopeta julmuuksia ja silmitöntä tappamista Syyriassa. Ne tuskin vaikuttavat presidentti Bashar al-Assadin asemaan tai yli seitsemän vuotta jatkuneen Syyrian sodan suuntaan.
Iskujen tarkoitus oli rangaista kemiallisten aseiden käytöstä, mutta todellisuudessa emme tiedä, vaikuttavatko ne edes siihen. Yhdysvallat iski Syyriaan kemiallisen iskun jälkeen jo viime vuonna, mutta silti kemiallisten aseiden käyttö on jatkunut.
Miksi Yhdysvallat sitten päätti toimia nyt liittolaisineen?
Pakosta, on päällimmäinen vaikutelma tarkoin rajattujen, jopa symbolisten iskujen jälkeen. Iskut kuvastavat hyvin sitä suota, jossa Yhdysvallat on rämpinyt Syyrian suhteen jo vuosia. Ei haluta oikeastaan sekaantua liikaa, mutta toisaalta on pakko olla mukana jotenkin.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump tykkää parjata edeltäjäänsä Barack Obamaa. Niin on ollut myös Obaman Syyria-politiikan suhteen. Siksi on kiinnostavaa, miten paljon Trumpin Syyria-politiikka on lopulta muistuttanut Obaman aikoja ainakin suurissa linjoissa.
Yhdysvaltain traumat suurista sotilasoperaatioista ulkomailla ulottuvat aina Vietnamista Irakiin. Ei ole ihme, että Trumpia ja Obamaa on yhdistänyt haluttomuus sekaantua Syyrian sotaan kalliilla ja riskialttiilla operaatiolla.
Yhdysvallat karsastaa Syyrian hallintoa, mutta sillä ei ole halua lähteä toden teolla kaatamaan sitä. Obama käynnisti ohjelman rajatun kapinallisjoukon aseistamiseksi ja tukemiseksi. Nyt jo päättynyt ohjelma ei kuitenkaan ollut koskaan laajuudeltaan sellainen, että se olisi uhannut al-Assadin hallintoa.
Yhdysvallat on jo pitkään keskittynyt Syyriassa äärijärjestö Isisin vastaiseen sotaan. Sillä on Syyriassa rajattu määrä sotilaita Isisiä vastustavassa kansainvälisessä operaatiossa.
Kemiallisten aseiden suhteen Yhdysvallat näyttää toimivan kovien kansainvälisten paineiden alla. Trump on mennyt Obamaa pidemmälle rankaisemalla Syyriaa ilmaiskuilla nyt kahdesti.
Mutta todellisuudessa Trumpin iskut ovat olleet luonteeltaan hyvin symbolisia. Niiden tarkoitus ei ole ollut horjuttaa Syyrian hallintoa.
Niin Obama kuin Trump olisivat keskittyneet mieluummin kotimaan asioihin. Vielä pari viikkoa sitten Trump ilmaisi jopa halunsa lähteä Syyriasta.
Trump on kuitenkin saanut todeta edeltäjänsä lailla, ettei Syyriasta lähdetä noin vain.
Trump peri Obamalta hyvin hankalan tilanteen Syyriassa. Sillä aikaa, kun Obama vältteli suurempia toimia Syyriassa, tilan täyttivät muut.
Iran ja libanonilainen shiiajärjestö Hizbollah ovat tukeneet Syyrian hallintoa jo pitkään. Vielä käänteentekevämpi oli Venäjän vuonna 2015 alkanut sotilasoperaatio Syyrian hallinnon tukemiseksi.
Ilman liittolaisiaan Syyrian hallinto olisi saattanut jopa kaatua muutama vuosi sitten. Mutta nyt erityisesti Venäjän laaja rooli Syyriassa suojelee sitä.
Yhdysvaltojen tai kenenkään muun ulkopuolisen on hyvin haastavaa uhata tällä hetkellä Syyrian hallintoa joutumatta vastakkain myös Venäjän kanssa. Siksi myös tämänpäiväisten iskujen valmistelussa kesti niin kauan. Oli valittava kohteet, jotka eivät kärjistäisi suhteita Venäjään liikaa.
Yhdysvaltojenkin mahdollisuudet vaikuttaa Syyrian sotaan ovat jo pitkään olleet rajatut. Sotilaallisesti tarjolla on lähinnä huonoja vaihtoehtoja.
Vaikka Trump nimitti Syyrian presidenttiä tällä viikolla eläimeksi, Yhdysvallat tuskin haluaa tällä hetkellä Syyrian hallinnon romahtavan. Seuraukset olisivat aivan liian arvaamattomat.
Syyrian kapinallisryhmät ovat hajanainen joukko ja monet niistä hyvinkin radikaaleja. Laajempi tuki kapinallisille al-Assadin heikentämiseksi ei ole innostanut Obamaa eikä Trumpia. Vielä epärealistisempaa olisi aloittaa maaoperaatio Syyriassa.
Yhdysvallat ei pääse eroon Syyriasta, sillä kyse on kovasta valtapelistä. Jos Yhdysvallat jättäisi Syyrian huomiotta, Venäjän ja Iranin vaikutusvalta kasvaisi Lähi-idässä entisestään. Sitä Yhdysvallat ei halua.
Vielä vähemmän sitä haluavat Yhdysvaltain liittolaiset Saudi-Arabia ja Israel, jotka pitävät Irania suurimpana uhkanaan. Ne ovat jo nyt erittäin huolestuneita Iranin ja Hizbollah-järjestön vahvasta läsnäolosta Syyriassa.
Trumpin taannoiset puheet Syyriasta lähdöstä hermostuttivat niitä selvästi.
Syyrian hallinto on liittolaistensa Venäjän ja Iranin avulla päässyt selvästi voitolle sodassa. Mutta sota ei ole ohi. Viime vuodet maailman huomio on ollut Isisin vastaisessa taistelussa.
Nyt kun Isis on heikentynyt, Syyriassa on alkanut kova kamppailu siitä, millaiseksi maan todellisuus lopulta muodostuu. Syyrian sodassa ei ole ikuisuuksiin ollut kyse vain sisäisestä taistelusta. Sinne heijastuvat niin länsimaiden ja Venäjän välit kuin Lähi-idän alueelliset valtakamppailut.
Syyriassa käydään tällä hetkellä montaa sotaa yhtä aikaa. Turkki iskee kovaa Syyrian kurdeja vastaan, sillä se ei halua heille liian vahvaa asemaa. Israel puolestaan on iskenyt iranilaisia ja Hizbollahia vastaan Syyriassa heikentääkseen omia vihollisiaan.
Kaikki yrittävät vaikuttaa kilpaa Syyrian valtatasapainoon ja tulevaisuuteen. Tämän hyvin monimutkaisen umpisolmun ratkaisemiseen tarvitaan todennäköisesti alueellisia ja kansainvälisiä ratkaisuja.
On vaikeaa kuvitella, että Yhdysvallat jättäytyisi pois näin keskeisestä vallanjaosta Lähi-idässä. Yksi ilmaiskujen monista tarkoituksista saattoi olla muistutus siitä, että tärkeä Yhdysvallat on toimija Syyriassa.