Yhdysvaltalaisten joukkojen vetäytyminen Syyriasta ei tapahdukaan niin rivakasti kuin presidentti Donald Trump vielä tiistaina arveli.

Tosin päätös vetäytymisestä on tehty. Ilmoitusta asiasta odotetaan vielä keskiviikon aikana.

Trump on keskustellut turvallisuusneuvonantajiensa kanssa ja päätynyt siihen, että joukot jäävät Syyriaan ainakin siksi aikaa kunnes Isis-järjestö on saatu lopullisesti kukistettua Syyriassa.

Presidentti Trump on kuitenkin sanonut, ettei hän halua Yhdysvaltain joukoille enää pitkää komennusta Syyrian maaperällä.

Tehtävä lähes suoritettu

Presidentti Trump sanoi tiistaina, että hän haluaa yhdysvaltalaissotilaat takaisin rakentamaan kotimaataan.

Trumpin mukaan Yhdysvaltain päätehtävä on Syyriassa ollut päästä eroon Isisin taistelijoita. Tiistaina hän arvioi, että tehtävä on nyt lähes tulkoon suoritettu.