Yhdysvaltain presidentti Donald Trump vaatii tiukempia otteita huumekaupan kitkemiseksi maassa. Hänen mukaansa esimerkiksi huumekauppiaille on voitava langettaa kuolemantuomio koko liittovaltiossa.
Trumpin mukaan on valitettavaa, että huumekauppiaan myymä tuote voi tappaa satoja ihmisiä, kun tämä itse saa vain "lyhyen vankeustuomion".
Trump kertoi huumeiden vastaisesta kampanjastaan Manchesterissa, New Hampshiren osavaltiossa maanantaina. Hän ilmoitti, että opioidikriisin vastaiseen taisteluun varataan kuusi miljardia dollaria lisää tänä ja ensi vuonna.
Huumekaupan kitkeminen kuului Trumpin vaalilupauksiin.
Yhdysvaltalaiset riippuvaisia kipulääkkeistä
Yli kaksi miljoonaa yhdysvaltalaista on riippuvaisia opioideista, joihin kuuluu reseptillä määrättävien kipulääkkeiden lisäksi heroiini. Yliannostuksiin kuolee päivittäin keskimäärin 115 ihmistä.
Reseptilääkkeiden hintoja tullaan laskemaan merkittävästi lähiaikoina, Trump ilmoitti. Hänen mukaansa yhdysvaltalaiset maksavat niistä enemmän kuin muiden maiden asukkaat.
Presidentin mukaan tavoitteena on "huumeista vapaiden lasten sukupolvi".
– Riippuvuus ei ole tulevaisuuttamme, hän sanoi puheessaan.
Uutistoimistojen mukaan kampanjan keinoja ovat myös huumeidenkäyttäjien hoitoonpääsyn helpottaminen sekä tietoisuuden lisääminen huumeidenkäytön seurauksista.
Otsikkoa muutettu klo 21.47: Huumeet korjattu lääkkeiksi.
Aiheesta muualla:
Trump promises to lower prescription drug prices - with proposals to come within weeks