TUKHOLMA Ruotsin pääministeri Stefan Löfven tapaa tänään tiistai-iltana Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin Washingtonissa jännitteisessä tilanteessa. Presidentti Trump ilmoitti viime viikolla, että Yhdysvallat asettaa maahan tuodulle teräkselle 25 prosentin ja alumiinille 10 prosentin tullimaksut.
EU:n ruotsalaisen kauppakomissaarin Cecilia Malmströmin mukaan Löfvenin pitää ottaa tapaamisessa hyvin selkeästi esille tullimaksujen vastustus. Ruotsissa tapaamista on pidetty merkittävänä, koska Löfven on ensimmäinen EU-maan johtaja, joka tapaa Yhdysvaltain presidentin tullikiistan puhkeamisen jälkeen.
Euroopan unioni ilmoitti heti, ettei se aio katsoa toimettomana epäreiluina pitämiään tulleja, jotka vaarantavat tuhansia työpaikkoja Euroopassa. Myös Kanada ja ja Kiina ovat vastustaneet tulliaikeita ja uhanneet Yhdysvaltoja vastatoimilla. Tilanteen pelätään johtavan erilaisten vastatoimien kierteeseen ja avoimeen kauppasotaan.
“Trump näyttää tehneen päätöksensä”
Malmström oli Ruotsin television Agenda-ohjelman haastattelussa sunnuntai-iltana haluton puhumaan kauppasodasta, vaan toivoi vielä, että Yhdysvallat kuuntelisi sille tärkeätä kumppania Eurooppaa.
Malmströmin mukaan Valkoiseen taloon ja hallinnon kauppaosastolle on yritetty välittää tietoa EU:sta jo puoli vuotta tuloksetta.
– Löfvenin on oltava hyvin selkeä puheissaan, mutta pelkään, ettei se auta. Olen henkilökohtaisesti tavannut heitä useaan kertaan. Tiedän, että useat eurooppalaiset pääministerit ja meidän lähetystömme Washingtonissa ovat yrittäneet vaikuttaa asiaan ja osoittaa, mitä tästä seuraa, mutta Trump näyttää tehneen päätöksensä, EU-komissaari Malmström sanoi.
Läheiset kauppa-ja puolustussuhteet
Ruotsi on tiivistänyt puolustusyhteistyötään Yhdysvaltojen kanssa ja on Suomen tapaan sotilasliitto Naton kumppanuusmaa. Yhdysvalloilla oli keskeinen rooli Ruotsin viime syksynä isännöimässä Aurora-sotaharjoituksessa.
Etukäteen on arveltu, että Ruotsin pääministerin Yhdysvaltain vierailulla ovat esillä juuri puolustus- ja turvallisuuskysymykset sekä maiden kahdenkeskinen kauppa ja investoinnit.
Ajankohtainen tullikiista luo kuitenkin uusia paineita tapaamisen agendaan. Löfvenin ja Trumpin lehdistötilaisuutta ja lausuntoja seurataan poikkeuksellisen tarkasti muissa EU-maissa.
Kiusallinen sivujuonne
The New York Times -lehti julkaisi lauantaina, juuri ennen Löfvenin vierailua, laajan artikkelin Ruotsin jengiampumisista. Ongelmalähiöiden tilanne on kiusallinen sivujuonne maiden välillä, mutta presidentti Trumpille aihe on ollut mieluinen.
Vuosi sitten Trump antoi puheessaan ymmärtää, että Ruotsissa olisi tapahtunut terrori-isku edellisenä iltana. Se ei pitänyt paikkaansa, mutta johti väittelyyn maahanmuuton ongelmista.
Tähän Last Night in Sweden -kohuun liittyviä Trumpin tviittejä ja lausuntoja on pidetty Ruotsissa virheinä ja liioitteluna, joita ulkoministeriö on pyrkinyt oikaisemaan.
Löfven totesi ennen Yhdysvaltain-vierailuaan aiheen olleen esillä lyhyesti YK:n yleiskokouksen tapaamisessa. Löfvenin mukaan hän kertoo tarvittaessa Trumpille, että Ruotsilla menee monessa suhteessa hyvin, mutta maalla on myös omat haasteensa.
Ennen Ruotsin pääministeriä Trump on ehtinyt tavata kahden kesken Tanskan pääministerin Lars Løkke Rasmussenin, Norjan pääministerin Erna Solbergin ja Suomen presidentin Sauli Niinistön.
Lue myös:
IMF varoittaa: Yhdysvaltojen tuontitullit vahingoksi taloudelle – myös maan omalle
EU-kirjeenvaihtajamme analyysi: Syttyikö nyt kauppasota? Trumpin terästullit kirvoittivat EU:n uhkaamaan vastatoimilla
Miten Trumpin terästullipäätös kurittaa Suomea? Tässä neljä kysymystä ja vastausta