Juutalaisvastaisten rikosten määrä Yhdysvalloissa on kasvanut äkillisesti, kertoo antisemitismia vastaan taisteleva yhdysvaltalainen kansalaisjärjestö Anti-Defamation League (ADL).
Järjestö laski juutalaisvastaisiksi rikoksiksi viime vuonna lähes 2000 rikosta, mikä on 57 prosenttia enemmän kuin vuonna 2016. Kyseessä on suurin vuosittainen nousu rikosten määrässä sinä aikana, kun ADL on pitänyt silmällä ääriliikkeiden toimintaa Yhdysvalloissa.
ADL:n toimitusjohtaja Jonathan Greenblatt pitää presidentti Donald Trumpia osasyyllisenä kehitykseen, koska Trump ei ole tuominnut sen kaltaisia rikoksia, kuten valkoisen ylivallan kannattajien mielenosoitus Virginian Charlottesvillessä kesällä 2017.
– Hänen tviittinsä ja retoriikkansa ovat rohkaisseet yhteiskunnan huonoimpia segmenttejä, antisemitistejä ja kiihkoilijoita, Greenblatt kommentoi uutistoimisto Reutersin haastattelussa.
– Presidentin lausunnot siitä, että molemmilla puolilla oli hyviä ihmisiä, oli riman alitus, Greenblatt kommentoi viitaten Trumpin lausuntoihin elokuisista Charlottesvillen tapahtumista.
Helmikuussa 2017 Donald Trump viittasi lehdistötilaisuudessa itseensä "maailman vähiten juutalaisvastaisena henkilönä". Hän on korostanut usein, että hänellä on juutalaiseksi kääntynyt tytär ja juutalaisia lapsenlapsia.
Viharikokset myös muslimeja kohtaan nousussa
ADL:n mukaan suurin kasvu tapahtui häirintärikoksissa: pommiuhkaukset juutalaisia instituutioita kohtaan kasvoivat 41 prosenttia ja ilkivalta 86 prosenttia. Järjestön mukaan rikoksia tapahtui viime vuonna toisiksi eniten sen jälkeen, kun järjestö alkoi pitää kirjaa rikoksista vuonna 1979.
Suurin rikosten määrä mitattiin vuonna 1994, jolloin ADL raportoi suuresta määrästä ratkaisemattomia murhapolttoja ja ohiajavasta autosta ampumisia.
ADL ei ole ainoa viharikosten kasvusta raportoinut taho. Myös Yhdysvaltain suurin islamilainen ihmisoikeusjärjestö CAIR (Council on American-Islamic Relations) raportoi muslimeihin kohdistuvien viharikosten jyrkästä kasvusta vuoden 2017 ensimmäisellä puoliskolla. Järjestön mukaan viharikosten määrä kasvoi 91 prosenttia vuoden 2016 vastaavaan jaksoon verrattuna.