Etelä-Korean presidentin mukaan Yhdysvaltain pitäisi alentaa kynnystä käydä neuvotteluja Pohjois-Korean kanssa ja molempien osapuolten pitäisi aloittaa neuvottelut pian.
Presidentti Moon Jae-in kokousti maanantaina Kiinan varapääministerin ja politbyroon jäsenen Liu Yandongin kanssa ja sanoi, että Pohjois-Korean pitäisi osoittaa olevansa sitoutunut ydinaseista luopumiseen.
Presidentin toimiston mukaan Moon kysyi Kiinalta tukea Yhdysvaltain ja Pohjois-Korean välisiin neuvotteluihin. Liun mukaan Kiina aikoo helpottaa neuvotteluita.
– On tärkeää, että Yhdysvallat ja Pohjois-Korea istuvat saman pöydän ääreen mahdollisimman nopeasti, Moon sanoi.
Sunnuntaina Etelä-Korean Moon tapasi olympialaisten päättäjäisissä Pohjois-Koreaa edustaneen Kim Yong-cholin. Hänen mukaansa Pohjois-Korea on valmis aloittamaan avoimet neuvottelut Yhdysvaltain kanssa.
Kimin vierailua vastaan osoitettiin mieltä Etelä-Koreassa. Soulin mukaan hän on vuonna 2010 tapahtuneiden ja noin 50 eteläkorealaisen kuolemaan johtaneiden iskujen takana.
Valkoisen talon mukaan Yhdysvallat sulkee pois neuvottelumahdollisuudet ennen kuin Pohjois-Korea ottaa askeleita kohti ydinaseista luopumista.
Pohjois-Korea on tuominnut Yhdysvaltojen uudet pakotteet ja kutsunut niitä sotatoimiksi. Yhdysvaltain presidentti Donald Trump julkisti aiemmin tähän asti raskaimmiksi kuvailemansa pakotteet Pohjois-Koreaa vastaan.
Lue lisää:
Tammikuussa Etelä-Korea ja Yhdysvallat sopivat, että yhteisiä sotaharjoituksia ei järjestetä helmikuun olympialaisten aikana.
Etelä-Korean presidentti kiittelee Trumpia Koreoiden suhteiden sulattelusta