Edustajainhuoneen tiedustelukomitea julkaisi demokraattien FBI-muistion. Muistiosta on kuitenkin peitetty osia, kertoo uutiskanava CNN.
Demokraattien laatiman muistion on tarkoitus torjua republikaanien tekemän FBI-muistion väitteitä. Republikaanien muistiossa muun muassa väitetään, että liittovaltion poliisi FBI johti harhaan tuomioistuinta, joka valvoo ulkovaltoihin kohdistuvaa tiedustelua.
Tiedustelukomitean demokraatit ovat neuvotelleet FBI:n ja oikeusministeriön kanssa muistion editoimisesta julkaisukelpoiseksi siitä lähtien, kun Trump kielsi muistion julkaisun.
Trump ei antanut kaksi viikkoa sitten lupaa demokraattien muistion julkaisuun sellaisenaan, sillä hänen mukaansa se sisälsi salaisiksi luokiteltuja ja erittäin arkaluontoisia tietoja.
Demokraatit kritisoivat Trumpia kaksinaismoralistiksi
Demokraatit ovat kritisoineet Trumpia ja todenneet, että halu kieltää muistion julkaisu oli kaksinaismoralistinen ja poliittisesti värittynyt. Trump antoi aikaisemmin luvan republikaanin tekemän FBI-muistion julkaisuun, vaikka myös se sisälsi salaiseksi luokiteltua tietoa ja perustui samoihin dokumentteihin kuin demokraattienkin muistio.
Arvostelijoiden mukaan Trump antoi luvan republikaanin laatiman muistion julkaisemiseen, koska hänen tavoitteensa on sabotoida erikoissyyttäjä Robert Muellerin Venäjä-tutkimuksia.
Mueller johtaa FBI:n Venäjä-tutkintaa.
Trump: ”Poliittisesti ja laillisesti merkityksetön”
Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin mukaan demokraattien FBI-muistio vain vahvistaa kaiken "sen kamalan, mitä on tehty". Trump kirjoittaa Twitterissä, että demokraattien vastaus republikaanien FBI-muistioon tarkkailun väärinkäytöksistä on poliittisesti ja laillisesti merkityksetön.
**Lue myös: **
Demokraattien FBI-muistio ei saanut Trumpin julkistamislupaa
Tiedustelukomitea puoltaa demokraattien FBI-muistion julkaisua
Trump: FBI-muistio puhdistaa täydellisesti "Trumpin" epäilyksistä
FBI-muistio nostattaa laineita: Republikaanit syyttävät FBI:tä vallan väärinkäytöstä, demokraatit arvostelevat itse muistiota
New York Times: Omat lakimiehet eivät halua Trumpia Venäjä-tutkinnan kuultavaksi
Mueller luo painetta Venäjä-tutkinnassa – valehtelusta epäillylle asianajajalle syytteet
Analyysi: 37 sivua, jotka todistavat Venäjän hyökänneen USA:n demokraattista järjestelmää vastaan
Trumpin entistä kampanjapäällikköä epäillään salaisista maksuista eurooppalaisille poliitikoille
Trumpin kampanja-avustaja tunnustaa valehdelleensa ja tahtoo yhteistyötä Muellerin Venäjä-tutkinnassa