Yhdysvalloissa, vaikutusvaltaiset konservatiivit ovat ärsyyntyneet Twitterin "puhdistuskampanjasta", kertovat muun muassa sanomalehti USA Today ja uutissivusto Business Insider.

Twitter on sulkenut venäläisiksi automatisoiduiksi tileiksi epäilemiään Twitter-tilejä. Yhtiö ei kerro, kuinka monia tilejä se on sulkenut.

Konservatiivit ja valkoisten ylivallan kannattajat ovat menettäneet jopa tuhansia seuraajia. He syyttävät Twitteriä sensuurista ja vasemmiston suosimisesta.

– Twitterin puhdistus on totta, totesi konservatiivisen Fox News -uutiskanavan kommentaattori Dan Bongino twiitissään keskiviikkoaamuna.

– Olen menettänyt lähes tuhat seuraajaa muutaman viime tunnin aikana. Suuri puhdistus meneillään, kirjoitti puolestaan valkoisten ylivaltaa kannattaja Richard Spencer keskiviikkona.

Hän totesi joitakin tunteja myöhemmin, että hänen Twitter-seuraajiensa määränsä oli palautumassa.

Twitter kertoikin, että mikäli oikeiden ihmisten tilejä oli suljettu, ne voisi palauttaa puhelinnumeron avulla. Yhtiö kiistää, että se olisi yrittänyt vaientaa konservatiivien ääntä.

– Twitterin työkalut ovat epäpoliittisia ja noudatamme sääntöjämme poliittisella puolueettomuudella, yhtiö ilmoitti lausunnossa.

Twitterissä aloitettu keskustelu #TwitterLockOut kasvatti joka tapauksessa nopeasti suosiotaan Yhdysvalloissa eilen keskiviikkona.

Twitter-tilejä on suljettu erikoistutkija Robert Muellerin kehotuksesta. Hänen mukaansa useat venäläiset tahot yrittivät vaikuttaa Yhdysvaltain presidentinvaaleihin.

Muellerin toimisto ilmoitti viikko sitten, että kolmeatoista venäläistä henkilöä ja kolmea venäläistä yhteisöä vastaan nostetaan syytteet sekaantumisesta vaaleihin.

Tutkijat ovat arvioineet, että jopa 15 prosenttia kaikista Twitter-tileistä voisi olla valetilejä, kertoo USA Today. Twitter uskoo, että luku on pienempi.