Mietinnön hyväksyminen tarkoittanee sitä, että kansalaisaloitteeseen perustuva äitiyslain muutos on menossa läpi myös eduskunnan suuressa salissa. Aiemmin kansalaisaloitteen pohjalta on muutettu avioliittolakia.

Esityksen mukaan lakimuutos koskisi naispareja, jotka hankkivat lapsen kummankin suostumukseen perustuvilla hedelmöityishoidoilla. Vanhemmuuden voisi tunnustaa jo ennen lapsen syntymää neuvolassa ja se vahvistettaisiin isyysmenettelyn tapaan maistraatissa tai tuomioistuimessa. Tähän saakka naisparit ovat voineet vahvistaa vanhemmuuden perheen sisäisellä adoptiolla.

Lakivaliokunnan puheenjohtaja Kari Tolvanen (kok.) perustelee kansalaisaloitteen edistämistä lapsen edulla.

– Valtaosa valiokunnan jäsenistä oli sitä mieltä, että on lapsen edun mukaista, että hänellä on jo syntyessään kaksi juridista vanhempaa eli tässä tapauksessa kaksi äitiä. Se on lapsen etu, jos vaikka synnyttävälle äidille sattuu jotain todella ikävää, Tolvanen perustelee.

Kristillisdemokraattien Laukkanen jätti vastalauseen

Kristillisdemokraattien Antero Laukkanen jäi valiokunnassa yksin vastustamaan kansalaisaloitetta.

– Pidin tärkeänä, että kristillinen perhekäsitys olisi säilynyt laissa selkeänä. Nyt tässä viedään lapselta mahdollisuus saada vahvistettua isää koskaan, ja se on aika iso asia lapsen oikeuksien kannalta. Minusta ne nyt tässä aika tyylikkäästi kumottiin, Laukkanen puntaroi.

Laukkanenkin myöntää, että äitiyslain muutos on menossa läpi eduskunnassa.

– Yhteiskunnan henki on tasa-arvoisen avioliiton hyväksymisen jälkeen se, että halutaan muuttaa keskeisiä arvoja. Tämä on jatkumoa sille.

Täysistuntoon ensi viikolla, äänestykseen kuun lopussa

Äitiyslain muutos etenee täysistuntokäsittelyyn ensi viikolla ja siitä äänestetään näillä näkymin viikkoa myöhemmin eli helmikuun lopulla. Tolvanen ei vielä osaa arvioida, vievätkö eduskuntaryhmät muutoksen käsiteltäväksi niin sanottuna omantunnonkysymyksenä.

– Tämä voi tietysti olla omantunnonkysymys, mutta siitä jokainen eduskuntaryhmä päättää itse. Minun tietojeni mukaan päätöksiä ei ole vielä tehty, ne varmaankin tehdään lähetekeskustelun jälkeen, Tolvanen pohtii.