Valkoisen talon mukaan Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ei ole antanut lupaa demokraattien FBI-muistion julkistamiseksi, kertoo uutiskanava CNN.

Trump on lähettänyt kirjeen edustajainhuoneen tiedustelukomitealle. Sen mukaan Trump ei ole antanut lupaa muistion julkaisemiseen sellaisenaan vaan vaatii sen muokkaamista. Muistio sisältää Trumpin mukaan "useita oikeusperustein salaiseksi luokiteltuja ja erittäin arkaluontoisia tietoja".

Kirjeen mukaan oikeusministeriö uskoo, että osa muistion tiedoista aiheuttaisi huolia muun muassa kansallisen turvallisuuden suhteen, kirjoittaa Washington Post –lehti.

Demokraattien laatiman muistion on tarkoitus torjua väitteet siitä, että liittovaltion poliisi FBI johti harhaan tuomioistuinta, joka valvoo ulkovaltoihin kohdistuvaa tiedustelua. Lisäksi sillä haluttiin torjua myös väitettä siitä, että FBI ja oikeusministeriö olisivat käyttäneet valtaansa väärin.

Vain viikko sitten republikaanien laatima muistio sai julkistamisluvan. Se oli edustajainhuoneen tiedustelukomitean johtajan Devin Nunesin laatima muistio, jossa nostettiin esiin epäilyjä FBI:n valtuuksien väärinkäytöstä.

Republikaaneihin kuuluvan Nunesin muistio on nelisivuinen. Sen mukaan FBI käytti kyseenalaisia perusteita saadakseen luvan tarkkailla Trumpin avustajaa.

Arvostelijoiden mukaan Trump antoi luvan Nunesin laatiman muistion julkaisemiseen, koska Trumpin tavoite on sabotoida erikoissyyttäjä Robert Muellerin Venäjä-tutkimuksia.

Demokraatit kiivastuivat välittömästi Trumpin päätöksen tultua julki. He kritisoivat sitä, miten voi olla kaksi eri standardia asiakirjojen julkistamiselle.

Demokraattinen senaattori Chuck Schumer jopa kyseli, mitä Trump piiloutuu.

Lue myös:

Trump: FBI-muistio puhdistaa täydellisesti "Trumpin" epäilyksistä

New York Times: Omat lakimiehet eivät halua Trumpia Venäjä-tutkinnan kuultavaksi

Tiedustelukomitea puoltaa demokraattien FBI-muistion julkaisua

Analyysi: Kiistellyn muistion julkaisu oli Trumpin avoin sodanjulistus FBI:lle ja oikeusministeriölle

FBI-muistio nostattaa laineita: Republikaanit syyttävät FBI:tä vallan väärinkäytöstä, demokraatit arvostelevat itse muistiota