Yhdysvalloissa tiedustelukomitea puoltaa demokraattien FBI-muistion julkaisua.

Kyseessä on demokraattien vastine republikaanien väitteille siitä, että liittovaltion poliisi FBI olisi johtanut harhaan tuomioistuinta, joka valvoo ulkovaltoihin kohdistuvaa tiedustelua. Demokraatit haluavat muistiossaan torjua väitteet, joiden mukaan FBI olisi ollut puolueellinen Trumpin vaalikampanjaan liittyvien kytkösten tutkinnassa.

Edustajainhuoneen tiedustelukomitea oli maanantain äänestyksessään yksimielisesti demokraattien muistion julkaisemisen kannalla. Lopullisesta julkaisemisesta päättää kuitenkin presidentti Donald Trump. Trumpilla on viisi päivää aikaa tutustua muistioon ja päättää julkaisemisesta.

Trump antoi viime viikon perjantaina luvan julkistaa republikaanin laatiman muistion, jossa nostettiin esiin epäilyjä FBI:n valtuuksien väärinkäytöstä.