Yhdysvalloissa eletään eriskummallisia aikoja. Demokratioissa ei ole tapana, että poliitikot puuttuvat toimiaan tutkivien tahojen toimintaan.
Kovin erikoista on myös, että Yhdysvaltain presidentti näyttää taistelevan niitä viranomaisia vastaan, jotka yrittävät selvittää vieraan valtion sekaantumista Yhdysvaltain vaaleihin.
Venäjä-tutkinnan keskellä tämä kaikki on nyt Yhdysvaltain poliittista todellisuutta.
Presidentti Donald Trump päätti eilen sallia FBI:n Venäjä-tutkintaa käsittelevän muistion julkaisun. Kiistellyn muistion oli koonnut edustajainhuoneen tiedustelukomitean republikaanipuheenjohtaja Devin Nunes. Hän on Trumpin vankka tukija ja kuului Trumpin virkaanastumista valmistelleeseen tiimiin.
Nelisivuisessa muistiossa kerrotaan, että FBI ja oikeusministeriö hakivat kuuntelulupia Trumpin kampanjassa työskennelleen Carter Pagen seurantaan kyseenalaisin perustein. Kuuntelulupaa perusteltiin asiakirjalla, joka oli osittain Hillary Clintonin kampanjan rahoittama (niin kutsuttu Steele dossier).
Lisäksi muistiossa kerrotaan, että kuunteluluvan perusteena käytetyn asiakirjan koonnut entinen brittiagentti Christopher Steele oli Trumpin presidenttiyttä vastaan.
Ei tarvitse olla kummoinen tekstianalyysin tekijä huomatakseen muistion ilmeisen tarkoituksen mustamaalata Venäjä-tutkinta sekä FBI ja oikeusministeriö. Trumpin ja tukijoidensa mukaan FBI:n Venäjä-tutkinta on puolueellinen. Trumpin sanoin häväistys.
Sekä FBI että oikeusministeriö varoittivat julkaisemasta epätarkaksi luonnehtimaansa muistiota. Presidentti siis päätti julkaista muistion, jota sekä tiedusteluorganisaation että oikeusoppineiden keskuudessa pidetään ongelmallisena ja harhaanjohtavana.
Ja lisähuomiona mainittakoon, että sekä FBI:n johtaja Christopher Wray että Venäjä-tutkintaa valvova apulaisoikeusministeri Rod Rosenstein ovat Trumpin itsensä nimittämiä ja republikaaneja.
Demokraatit pitävätkin muistiota ja sen julkaisua eräänlaisena alkusoittona sille, että Trump voisi muistion perusteella erottaa Venäjä-tutkinnan laajuutta valvovan apulaisoikeusministeri Rosensteinin. Rosenstein voi esimerkiksi päättää, miten kauan tutkintaa jatketaan.
Vaikka niin pitkälle Trump ei menisikään, näiden Venäjä-tutkinnan kuohujen keskellä sopii kysyä kenen etuja palvelee, että luottamus oikeusministeriön, tiedusteluyhteisön ja Valkoisen talon välillä kärsii?
Republikaanisenaattori John McCainilla oli suorasanainen tilannearvio. McCainin mukaan tämänkaltainen Yhdysvaltain oman oikeusvaltioperustan nakertaminen pelaa suoraa Putinin pussiin.
Samaan aikaan keskustiedustelupalvelu CIA pitää selvänä, että Venäjä yrittää sekaantua myös Yhdysvaltain tämän vuoden välivaaleihin.
Yhdysvalloissa tapahtuu nyt niin demokratian kuin USA:n ystävän näkökulmasta huolestuttavia asioita.
Lue lisää aiheesta:
FBI-muistio nostattaa laineita: Republikaanit syyttävät FBI:tä vallan väärinkäytöstä, demokraatit arvostelevat itse muistiota