Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on hyväksynyt kiistellyn FBI:n toimintaa koskevan muistion julkaisemisen.
Republikaanien laatima muistio syyttää, että liittovaltion poliisi FBI ja oikeusministeriö olisivat väärinkäyttäneet valtuuksiaan tutkiessaan Donald Trumpin väitettyjä Venäjä-yhteyksiä vuonna 2016.
Julkaisu vaati presidentin luvan, koska republikaanien laatima muistio pohjautuu kongressin edustajainhuoneen tiedustelukomitean saamaan luottamukselliseen tietoon.
Demokraattien mielestä muistion tarkoitus on mustamaalata FBI-tutkintaa. Myös FBI on vastustanut muistion julkaisemista.
Näytettyään vihreää valoa julkaisulle Trump siirsi asian takaisin tiedustelukomitean harkintaan, joka julkaisi muistion.
Trump sanoi muistion kertoman tapauksen olleen häpeällinen ja että monien ihmisten pitäisi olla häpeissään.
– Minusta se on kauheaa, jos haluatte kuulla totuuden, Trump sanoi toimittajille Valkoisessa talossa tänään.
–On häpeällistä, mitä tässä maassa tapahtuu. Monien ihmisten pitäisi hävetä itseään ja pahempaakin.
Kun Trumpilta kysyttiin, onko hänellä vielä luottamusta Venäjä-tutkinnan valtuuttaneeseen apulaisoikeusministeri Rod Rosensteiniin, hän vastasi: – Päätelkää itse.
Kiistan keskiössä taas Steelen kansio
Nelisivuisen muistion on laatinut edustajainhuoneen tiedustelukomitean johtaja, republikaanipuolueen Devin Nunes.
Uutistoimistotietojen mukaan muistion pääväittämä on, että FBI haki vuonna 2016 oikeudelta väärin perustein luvan salakuunnella Trumpin vaalikampanjassa toiminutta Carter Pagea.
Yhdysvaltain median mukaan muistio kertoo, että Pagen seurantaa perusteltiin entisen brittiläisen tiedusteluvirkamiehen Christopher Steelen kokoamalla Venäjä-raportilla.
Raportti oli osin demokraattien Hillary Clintonin vaalikampanjan rahoittama.
Muistion mukaan FBI:n entinen apulaisjohtaja Andrew McCabe kertoi tiedustelukomitealle, että salakuuntelulupaa ei olisi haettu ilman kansion tietoja. McCabe erosi tammikuun lopulla.
Muistion syytös on siis se, että FBI ja oikeusministeriö eivät kertoneet kuunteluluvan hyväksyneelle tuomarille pyynnön perustuvan osin kiistanalaisiin tietoihin.
Muistion mukaan Steelen käyttäminen FBI:n tietolähteenä lopetettiin vuonna 2016, kun medialle oli vuotanut tieto asiasta, mutta hän oli edelleen yhteyksissä oikeusministeriöön.
Muistiossa kerrotaan, että Steele olisi sanonut syyskuussa 2016 oikeusministeriön virkailijalle haluavansa epätoivoisesti estää Trumpin valinnan presidentiksi.
FBI julkaisi aiemmin lausuman, jonka mukaan muistio ei ole luotettava, koska siitä puuttuu asiaankuuluvia tietoja.
Demokraatit syyttävät Nunesin valikoineen tietoja vääristelläkseen tapahtunutta.
Aiheesta aiemmin:
Presidentti Trump: FBI ja oikeusministeriö toimivat demokraattien hyväksi 2.2.2018
FBI, demokraatit ja Valkoinen talo riitelevät muistion julkaisemisesta – Mitä kiistelty raportti sisältää? 1.2.2018
Aiheesta muualla:
BBC: Trump approves release of disputed memo 2.2.2018
Fox News: House memo states disputed dossier was key to FBI’s FISA warrant to surveil members of Team Trump 2.2.2018
House Republicans Release Secret Memo Accusing Russia Investigators of Bias 2.2.2018