Yhdysvaltain presidentti Donald Trump pitää keskiviikon vastaisena yönä Suomen aikaa kansankunnan tilaa koskevan suuren puheen.
Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Trump pitää perinteisesti Yhdysvaltain presidentin merkittävimmäksi sisäpoliittiseksi esiintymiseksi arvostetun puheen, joka on suunnattu koko kansalle.
Puhe alkaa Suomen aikaa kello 4.
Kansakunnan tila -puhe aloittaa käytännössä molempien puolueiden osalta ensi syksyllä järjestettävien kongressin välivaalien vaalikampanjan. Trumpin odotetaankin kertaavan puheessaan presidenttikautensa saavutuksia, etenkin talouden hyvää tilaa, veronalennuspäätöstä ja hyvää työllisyyttä.
Yhdysvaltain kansa on kuitenkin tällä hetkellä erittäin jakautunut ja Trumpin toiminnan hyväksyy kyselyjen mukaan vain noin 40 prosenttia yhdysvaltalaisista. Oppositiossa olevat demokraatit käyttävätkin varmasti kaikki tilaisuudet Trumpin puheen arvosteluun.
Maan tiedotusvälineet ovat antaneet katsojille listoja, mitä puheesta kannattaa seurata.
Monet demokraattipuolueen kongressiedustajat aikovat boikotoida puhetta.
Mielenkiintoista on, osallistuko Donald Trumpin vaimo Melania tapahtumaan. Hän ei ole ollut julkisuudessa juuri lainkaan sen jälkeen, kun kävi ilmi, että Trumpin lakimiehet olivat maksaneet suuren summan rahaa aikuisfilmien tähdelle, jotta tämä ei kertoisi vuonna 2006 tapahtuneesta tapaamisestaan Trumpin kanssa.
Katsojat odottavat myös, ottaako Trump esiin hänen hallintonsa Venäjä-yhteyksiin kohdistuvan tutkinnan.
Lue täältä, mihin muihin seikkoihin puheessa kannattaa kiinnittää huomiota.