Yhdysvalloissa liittovaltion poliisin FBI:n apulaisjohtaja Andrew McCabe jättää tehtävänsä, kertoo yhdysvaltalaismedia.

Presidentti Donald Trump on arvostellut McCabea puolueellisuudesta FBI:n Venäjä-tutkinnassa. Trumpin kerrotaan painostaneen häntä eroamaan.

McCaben oli määrä jäädä eläkkeelle maaliskuussa. Uutiskanava NBC:n lähteiden mukaan hän jää nyt lomalle ja lopettaa työnsä useita viikkoja odotettua aikaisemmin.

Valkoisen talon mukaan Trumpilla ei ole mitään tekemistä McCaben eropäätöksen kanssa.

McCabe toimi muutaman kuukauden FBI:n virkaatekevänä johtajana sen jälkeen, kun Trump erotti johtaja James Comeyn toukokuussa 2017.

Comey johti FBI:n tutkintaa Venäjän sekaantumisesta Yhdysvaltain presidentinvaaleihin.

Nykyään FBI:n johtajana toimii Trumpin nimittämä Christopher Wray.

Päivitetty 29.1.2018 klo 21.03 Valkoisen talon kommentilla.