Kuopiolainen kaupunginvaltuutettu Markus Jukarainen on saanut sakkorangaistuksen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Pohjois-Savon käräjäoikeus antoi jutussa tuomion tiistaina.
Käräjäoikeus tuomitsi Jukaraiselle 40 päiväsakkoa. Tuomitun tuloilla maksettavaa tuli 240 euroa.
Tapaus liittyy Jukaraisen omalla Facebook-sivullaan viime keväänä julkaisemiin päivityksiin, joissa hän muun muassa otti kantaa Ilta-Sanomien uutiseen turvapaikanhakijoiden pakkopalautuksista. Yhdessä kirjoituksessa hän ehdotti, että pakkopalautettavien käsittelyssä pitäisi turvautua jeesusteippiin ja pamppuun. Syyte koskee kuitenkin muitakin kirjoituksia yli kahden kuukauden ajalta.
Syyttäjän mukaan Jukaraisen teksteissä "uhataan, panetellaan ja solvataan Suomeen tulleita turvapaikanhakijoita ja maahanmuuttajia sekä muslimeja uskontonsa ja somaleita kansallisen tai etnisen alkuperän perusteella".
Asiasta aloitti viime keväänä esitutkinnan poliisin valtakunnallinen vihapuhetutkintaryhmä.
Viime syksynä Jukarainen kiisti Ylelle syyllistyneensä asiassa rikokseen. Hän kuitenkin tunnusti kirjoittaneensa kyseiset Facebook-kirjoitukset.
Rikoslain mukaan kiihottamisesta kansanryhmää vastaan voi tuomita sakkoihin tai enintään kahdeksi vuodeksi vankeuteen.
Markus Jukarainen valittiin viime keväänä Kuopion kaupunginvaltuustoon perussuomalaisten listoilta, mutta häntä ei kelpuutettu perussuomalaisten valtuustoryhmään.
Hän sai aiemmin lähtöpassit jo Kuopion seudun perussuomalaisista. Syynä oli muun muassa epäasiallinen kirjoittelu sosiaalisessa mediassa.
Uutista ja jutun otsikkoa on päivitetty 23.1.2018 klo 14.29 tuomion antamisen jälkeen.