EUROOPPA Kansanedustaja Mikko Kärnä (kesk.) arvostelee kovin sanoin perussuomalaisten puheenjohtajan Jussi Halla-ahon esitystä palauttaa rajatarkastukset EU:n sisärajoille. Halla-aho esitteli näkemyksiään tiistaina mm. Verkkouutiset-lehdessä.

– Perussuomalaiset eivät nyt selkeästikään ymmärrä tällaisen operaation vaikutuksia ja hintaa. Se tarkoittaisi yli 50 miljoonaa uutta rajatarkastusta vuosittain, joka on yli tuplasti sen mitä Suomi tällä hetkellä ulkorajoillaan tekee. Lisäksi se tosiasiallisesti lopettaisi lohen soutamisen Tornion-Muonionjoella ja Tenojoella, jotka ovat rajajokiamme. Kokonaisuuden hintalappu olisi kymmeniä, ellei satoja miljoonia euroja vuodessa.

Kärnä myös huomauttaa, etteivät rajatarkastukset estä turvapaikanhakijoita tulemasta maahan.

– Tämä nähtiin talvella 2016, kun Venäjä päästi useita tuhansia turvapaikanhakijoita Suomeen. Sitä paitsi turvapaikanhakijatilanne on tällä hetkellä hallussa, eikä meillä ole viitteitä vuoden 2015 tapahtumien toistumisesta. Sellaisestakin tilanteesta selvittäisiin, mutta ainoastaan pohjoismaisella yhteistyöllä.

Kärnä vaati itse rajatarkastuksia pari vuotta sitten

Turvapaikanhakijoiden suuren määrän synnyttämän kohun keskellä vuonna 2015 Mikko Kärnä esitti, että Suomessa on harkittava vakavasti sisärajatarkastusten palauttamista länsirajalle.

Kärnän mukaan Suomeen saapuisi vuoden 2016 aikana noin 110 000 turvapaikanhakijaa Tornion kautta, mikäli turvapaikanhakijoiden tulovauhti jatkuisi sellaisena kuin se silloin oli.

Kansanedustajat Mikko Kärnä, Simon Elo (ps.) ja Susanna Koski (kok.) vaativat syksyllä 2015, että Suomessa otetaan käyttöön sisärajoilla rajatarkastukset Ruotsin mallin mukaisesti. Esitystä ei hyväksytty.

Sen sijaan Ruotsi on tarkastanut liikennettä Tanskaan johtavan Juutinrauman sillan lähistöllä marraskuusta 2015 lähtien. Viime aikoina Ruotsin ja Tanskan väliseen liikenteeseen on kuitenkin tehty vain pistotarkastuksia.

Lue lisää

Kansanedustaja väläyttää sisärajatarkastusten palauttamista ja sotilasoperaatiota Isisin alueilla

Kärnä: Ruotsin rajatarkastukset erittäin hyvä uutinen