WASHINGTON 19-vuotias Diana ei muista Meksikosta mitään. Hän oli vasta 3-vuotias, kun hänen vanhempansa muuttivat Yhdysvaltoihin kahden lapsensa kanssa.

– Tämä on kotimaani, olen mielestäni yhdysvaltalainen. Jos minut nyt karkotettaisiin Meksikoon, se olisi minulle täysin vieras paikka.

Mutta sinne hän nyt uhkaa joutua, sillä Trumpin hallinto päätti ajaa alas Obaman asettaman DACA-ohjelman. Se antoi väliaikaisen oleskelu- ja työluvan Dianan kaltaisille lapsille ja nuorille, jotka olivat tulleet Yhdysvaltoihin vanhempiensa mukana, ns. dreamerseinä, ”unelmoijina”.

– Jos me emme saa unelmoida, me emme anna teidän nukkua!

Diana huutaa nyrkki pystyssä iskulausetta yhdessä parin kymmenen muun Kaliforniasta Washingtoniin tulleen DACA-nuoren kanssa kongressin vieressä.

Heidän tarkoituksenaan on pitää unettomina kongressin poliitikot, jotka eivät ole löytäneet sopua DACA-nuorten kohtalosta.

Republikaanit haluavat kokonaispaketin, jossa samaan syssyyn, kun ratkaistaan ”dreamersien” tilanne lisätään rajaturvallisuutta. Demokraattien mielestä DACA:sta pitäisi sopia erikseen, eikä ainakaan linkata ”dreamersejä” Trumpin vaatiman Meksikon muurin rahoitukseen.

Ennen kuin kalifornialaisdelegaatio lähtee tapaamaan lainsäätäjiä kongressin sisälle, Diana ehtii kertoa oman tarinansa.

”Lomalle” Yhdysvaltoihin

Dianan perhe ei tarkasti ottaen tullut papereitta Yhdysvaltoihin. Perheellä oli turistiviisumi, ja he matkustivat ”lomalle” Kaliforniaan. Mutta heillä ei ollut aikomustakaan palata Meksikoon, vaan aloittaa uusi turvallisempi elämä Yhdysvalloissa.

– Perheeni ei ollut turvassa Meksikossa. Olimme hengenvaarassa, sillä huumekartelli uhkasi meitä.

Tämän Diana sai tietää vasta hiljattain, kun hänen isänsä katsoi esikoistyttärensä olevan tarpeeksi vanha tietämään asiasta.

– Olin järkyttynyt, sillä minulla ei ollut aavistustakaan tilanteestamme. Mutta samalla olin iloinen ja onnellinen, että tulimme tänne.

Viisumin umpeuduttua lainsuojattomaksi

Turistiviisumi umpeutui, mutta perhe jäi. Sillä hetkellä Dianan perheestä tuli lainsuojaton, laittomasti Yhdysvalloissa asuva perhe.

Noista alkuajoista Dianalla on jo muistikuvia. Heitä asui kolme lapsiperhettä kahden huoneen kerrostalohuoneistossa.

– Emme uskaltaneet mennä ulos, sillä meitä pelotti, että poliisi pysäyttää meidät ja karkottaa maasta, kun huomaa, ettei meillä ole papereita.

Ironista kyllä, vaikka Dianan perhettä pelotti, Yhdysvalloista löytyi se turva, mitä Meksikossa ei ollut.

Perheessä kahden kerroksen lapset

Dianan perhe asettui Sacramentoon Kaliforniaan. Isä työskentelee huolto- ja korjausmiehenä, äiti jäi kotiin pitämään huolta lapsista. Niitä syntyi Yhdysvalloissa kolme lisää. He ovat perheen ainoat viralliset yhdysvaltalaiset, sillä Yhdysvalloissa syntyvä saa automaattisesti kansalaisuuden.

Diana tiesi, ettei ole syntynyt Yhdysvalloissa, mutta ei osannut kuvitella olevansa sen takia täysin eri asemassa kuin pikkusisaruksensa. Hän meni kouluun, oppi englannin kielen ja puhuu sitä nyt paremmin kuin espanjaa.

– Olin pienestä pitäen perheeni tulkki ja asioiden hoitaja.

Lukiovuosien jättiyllätys

Haavoittuvainen asemansa selvisi Dianalle vasta muutama vuosi sitten lukiossa, kun heille tultiin puhumaan yliopisto-opiskelusta ja sen rahoittamisesta. Dianalle kerrottiin, ettei ole oikeutettu hakemaan opintoihinsa minkäänlaisia liittovaltion tukia, koska ei ole kansalainen. Se oli shokki.

– Tiesin, etten ole syntynyt täällä, mutta ei minulla ollut mitään käsitystä siitä, miten se minuun vaikuttaa. Tuntui siltä, kun minun ei taustani vuoksi edes haluttaisi kouluttautuvan yliopistossa.

Diana sisuuntui ja haki avoimen yliopiston kaltaisiin opintoihin. Hän haluaa keskittyä erityisesti yrityshallintoon. Työkokemusta on kertynyt jo erään sähköfirman henkilöstöosastolta. Tosin DACA-statuksen umpeuduttua harjoittelu tyssäsi kuin seinään.

– Nyt joudun ikään kuin piileskelemään maassa, jota pidän kotinani.

Turvallisuussyistä Diana pyysi, että voisi esiintyä tässä jutussa vain etunimellään.

Toivo yllä perheen vuoksi

Jos DACA-nuorten kohtaloon ei löydy ratkaisua, pahimmillaan edessä voi olla jättipalautukset kunkin lähtömaahan. DACA-ohjelman piirissä on arvioitu olevan lähes 800 000 ihmistä. Osalla heistä on jo omia lapsia.

Perheen hajoamisen riski motivoi Dianaa aktivoitumaan. Hän sanoi tulleensa Washingtoniinkin perheensä vuoksi.

– Emme me ole mitään rikollisia, emmekä raiskaajia. Perheeni on tullut hakemaan turvallisempaa ja parempaa elämää. Rakastan tätä maata, kunpa sekin rakastaisi minua.