PLO:n toiseksi ylin elin eli keskuskomitea kokousti Ramallahissa kaksi päivää ja lopputulos oli ennakoidun mukainen: järjestön toimeenpanevaa komiteaa kehotetaan uutistoimisto AFP:n mukaan jäädyttämään Israelin tunnustaminen valtioksi.
Näin tulee keskuskomitean mukaan toimia siihen asti, että Israel tunnustaa Palestiinan valtion, peruu Itä-Jerusalemin liittämisen Israeliin ja lopettaa siirtokuntien rakentamisen miehitetyillä palestiinalaisalueille.
Päätös on vastatoimi sille, että Yhdysvaltain presidentti Donald Trump joulukuun alussa tunnusti Jerusalemin Israelin pääkaupungiksi ja käynnisti valmistelut Yhdysvaltain suurlähetystön siirtämiseksi Tel Avivista Jerusalemiin.
Trump myös aikoo leikata rahoitusta YK-järjestö UNRWA:lta, joka huolehtii yli viiden miljoonan palestiinalaispakolaisten kouluista, terveydenhoidosta ja sosiaalipalveluista. Päätös syntynee lähipäivinä, ja kyse on merkittävästä vähennyksestä.
Palestiinalaisten tavoitteena on itsenäinen palestiinalaisvaltio, jonka pääkaupunki olisi Jerusalem. Palestiinalaisten kanta on, että Trumpin päätöksen myötä Yhdysvallat ei enää ole puolueeton välittäjä rauhanneuvotteluissa.
– Sanoimme "ei" Trumpille, emme hyväksy projektiasi. Vuosisadan diili on vuosisadan läimäys, emmekä hyväksy sitä, sanoi palestiinalaisten presidentti Mahmud Abbas keskuskomitean kokouksen alkaessa sunnuntaina.
Hänen mukaansa Israel on tappanut Oslon rauhansopimukset.
Israelin johto reagoi Abbasin puheisiin kiukkuisesti, pääministeri Benjamin Netanjahun mukaan Abbas on riisunut maltillisen naamionsa ja paljastanut todelliset kasvonsa.
Vuonna 2015 PLO:n keskuskomitea äänesti sen puolesta, että turvallisuusyhteistyö Israelin kanssa lopetetaan. Päätöstä ei kuitenkaan pantu toimeen. Myös maanantaina komitea äänesti turvallisuusyhteistyön päättämisen puolesta.
**Lue lisää: **Yhdysvallat uhkaa leikata palestiinalaispakolaisten tukea, palestiinalaishallinto pohtii vastatoimia
YK:n yleiskokous torjui Trumpin Jerusalem-päätöksen yli sadan maan enemmistöllä
Kirjeenvaihtajan analyysi: Trumpin tulenaran Jerusalem-julistuksen seuraukset punnitaan lähiviikkoina