Yhdysvaltain presidentti Donald Trump joutuu todennäköisesti eroamaan virastaan epäpätevyytensä vuoksi, uskoo hänestä paljastuskirjan kirjoittanut yhdysvaltalaistoimittaja Michael Wolff BBC:n radiohaastattelussa.
Wolffin mukaan ihmiset tulevat hänen kirjansa perusteella ymmärtämään, että "keisarilla ei toden totta ole vaatteita", kirjailija sanoi BBC:lle uutistoimisto Reutersin mukaan. Tällä hän tarkoitti, että Trump ei ole tehtäviensä tasalla.
– Hän ei lue, ei kuuntele eikä ole kiinnostunut yhtään mistään, Wolff sanoi lauantaisessa haastattelussa uutistoimisto STT:n mukaan.
– Hänellä on tarve välittömään tyydytykseen. Kaikessa on kyse hänestä, Wolff lisäsi BBC:n verkkojutussa.
Wolffin mukaan presidentin fyysisestä ja psyykkisestä tilasta keskustellaan tuon tuosta Valkoisessa talossa.
Trump puolustautui Twitterissä
Presidentti Trump puolusti mielenterveyttään viestipalvelu Twitterissä lauantaina.
– Kaksi suurinta vahvuuttani elämässäni ovat olleet henkinen tasapaino ja älykkyys, hän tviittasi.
Hän muistutti, että tuli valituksi presidentiksi ensiyrityksellä menestyksekkään liikemiesuran ja tv-tähteyden jälkeen. Tämä kuvastaa hänen mukaansa "erittäin tasapainoista neroutta".
Alla Trumpin tviitit.
Lue lisää:
Ulkoministeri Tillerson puolustaa presidentti Trumpia kirjakohun keskellä
Toimittajalta: Trumpia lapseksi kuvaileva kirja nousi bestselleriksi Yhdysvalloissa
Trump-kirjailija lyttää presidentin: "Hän on kuin lapsi"
Trump tyrmäsi kohukirjan: "Täynnä valheita"