Ylen presidenttikysely: Niinistön kannatus laski – etumatka muihin yhä ylivoimainen

Mikään ei näytä ravisuttavan ehdokas Sauli Niinistön etumatkaa presidentinvaaleissa. Ylen tänään julkaistussa mittauksessa Niinistölle tuen antaa 72 prosenttia vastanneista. Oman valitsijayhdistyksen ehdokas Paavo Väyrynen puolestaan saa ensimmäisessä mittauksessaan neljän prosentin kannatuksen. Lue Ylen presidenttikyselystä tästä.

Pohjois-Korea suostuu neuvotteluihin Etelä-Korean kanssa

Pohjois-Korea on vastannut myöntävästi Etelä-Korean lähettämään kutsuun osallistua yhteisiin neuvotteluihin, jotka pidetään ensi viikolla. Neuvotteluissa on tarkoitus keskustella talviolympialaisista sekä muista yhteisistä kiinnostavista aiheista, kertoo Etelä-Korea. Yhdysvallat ja Etelä-Korea ovat sopineet, että yhteisiä sotaharjoituksia ei järjestetä helmikuussa alkavien olympialaisten aikana.

Trump-kirja tulee myyntiin etuajassa tänään

Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpista kertovan Fire and Fury -kirjan piti tulla myyntiin vasta ensi viikolla, mutta se tuleekin myyntiin jo heti perjantaiaamusta. Kustantaja päätti julkistaa Michael Wolffin toimittaman kirjan suuren kysynnän vuoksi aiemmin. Trump yritti estää kirjan myyntiintuloa torstaina sen sisältämien paljastusten vuoksi.

Kuukausien jono lastenvalvojalle kiristää tunteita

Pääkaupunkiseudulla on kuukausien jonot lastenvalvojien luo eroasioiden hoitamiseen. Pitkät jonotusajat kärjistävät eroperheiden tilanteita, mikä näkyy kuormituksena lastensuojelussa, perheneuvoloissa ja tuomioistuimissa. Järjestökentältä toivotaan, että laissa määriteltäisiin takaraja sille, kuinka nopeasti lastenvalvojan luo pitäisi päästä erotilanteessa. Lue lisää jonottamisen piinasta.

Sisä-Suomen ajokeli on kehno lumen ja rännän takia

Etelässä sataa vettä, keskiosassa räntää, Pohjois-Pohjanmaalla, Kainuussa ja Lapissa lunta. Ainoastaan Pohjois-Lapissa päivä on poutainen. Asteita on nollasta kolmeen, kertoo meteorologi Anne Borgström. Tosin Lapissa pakkasta voi olla jopa 15 astetta. Ajokeli on huono maan sisäosissa lumi- ja räntäsateen vuoksi. Merialueilla on kova tuuli. Lue lisää Ylen sääsivuilta.