Venäjän presidentti Vladimir Putin on lähettänyt hyvän uuden vuoden tervehdyksiä kollegoilleen. Samalla hän esitti toiveita, miten maiden suhteiden tulisi kehittyä.

Yhdysvaltain presidentille Donald Trumpille Putin kertoi toivovansa, että maiden välillä vallitsisi "rakentava vuoropuhelu", joka on välttämätön maailmanlaajuisen vakauden turvaamiseksi ja optimaalisten vastausten löytämiseksi globaaleihin uhkiin ja haasteisiin.

Maiden suhteiden tulisi kehittyä "tasapuolisen ja molemminpuolisen kunnioituksen pohjalta kohti pitkän aikavälin käytännöllistä yhteistyötä".

Saksaan lähetetyt terveiset menivät yhteisesti liittokansleri Angela Merkelille ja liittopresidentti Frank-Walter Steinmeierille.

Putin vakuutti olevansa sitoutunut jatkamaan vuoropuhelua ja yhteistyötä, ja esitti toivomuksen, että Saksa ja Venäjä voisivat edetä molempien maiden intresseissä olevissa kahdenvälisissä, alueellisissa ja kansainvälisissä asioissa, ja edistää turvallisuutta ja vakautta Euroopassa ja laajemminkin.

Kiinan presidentille Xi Jinpingille Putin muistutti, että maiden suhteet ovat vuonna 2017 kehittyneet huomattavasti kauppavaihdon kasvun kautta, samoin kuin tieteen ja teknologian vaihdon, ja kulttuurin ja henkilövaihdon alueilla.

Moskova ja Peking työskentelevät tarmokkaasti globaaleissa asioissa ja tarjoavat ratkaisuja ajankohtaisten ongelmien ratkaisemiseen, Venäjän päämies totesi.

Putin vahvisti Venäjän halun lisätä yhteistyötä ja luottamukseen perustuvaa kumppanuutta Kiinan kanssa, samoin kuin strategista vuorovaihtoa kahden naapurimaan välillä.