Moonlight voitti parhaan elokuvan palkinnon, vaikka voitto kuulutettiin ensin La La Landille.
Elokuva-alan tärkein palkintogaala sai varhain maanantaiaamuna ikävän lopun, kun merkittävimpänä pidetyn pystin eli parhaan elokuvan Oscarin kuuluttajat sekoilivat palkintokuorien kanssa ja kutsuivat lavalle väärän voittajan.
Veteraaninäyttelijät Faye Dunaway ja Warren Beatty julistivat La La Landin voittajaksi, ja kun elokuvantekijät olivat jo ehtineet lavalle vuodattamaan kiitoksiaan, selvisi, että parhaan elokuvan palkinto kuuluikin todellisuudessa Moonlight-elokuvalle.
Katso Yle Uutisten sivuilta video tapahtuneesta.
Todella paha moka. Mitä siellä Hollywoodissa oikein tapahtuu?
Kun oikeat palkinnonsaajat pääsivät viimein lavalle, lässähtänyttä tunnelmaa ei pelastanut edes juontaja Jimmy Kimmelin vitsailu siitä, että show meni pilalle hänen takiaan.
Yllätysvoittajia ja tunteilua
Töppäilystä huolimatta Oscareiden suuri voittaja olikin hieman yllättäen Moonlight, joka keräsi kaikkiaan kolme palkintoa: paras elokuva, paras miessivuosa ja paras käsikirjoitussovitus. Elokuvallisten ansioiden lisäksi Moonlightin saamat palkinnot olivat merkityksellisiä myös poliittisista syistä.
Kantaaottava Moonlight on mustan miamilaispojan kasvutarina, joka perustuu ohjaaja Barry Jenkinsin sovittamaan sekä Tarell Alvin McCraneyn kirjoittamaan näytelmään. Sekä Jenkins että McCraney pitivätkin koskettavan kiitospuheen, jossa he omistivat palkintonsa kaikille ”mustille tytöille, pojille ja niille, jotka eivät halua luokittautua mihinkään sukupuoleen”.
Parhaan miessivuosan Oscarin Moonlightista saanut Mahershala Ali piti niin ikään liikuttavan puheen, jossa hän kiitti erityisesti perhettään ja juuri synnyttänyttä vaimoaan. Poliittista puheenvuoroa Ali ei kuitenkaan pitänyt, toisin kuin olisi voinut odottaa.
Aikaisemmin tammikuussa pidetyssä näyttelijäliitto SAG:n gaalassa Ali nimittäin puolusti kiitospuheessaan erilaisia ihmisiä, koska on itse muslimi ja kokenut vakavaa syrjintää uskontonsa vuoksi.
Siinä missä Moonlightin kolme palkintoa olivat positiivinen yllätys, Oscar-juhlan suurin palkintosaalis meni odotetusti musikaalielokuva La La Landille. Tosin elokuva ei saanut lähellekään odotettua palkintomäärää. La La Land oli ehdolla 14:ssä kategoriassa.
Elokuva sai yhteensä kuusi Oscaria, joista naispääosan voitti monen ennakkosuosikki Emma Stone, ja parhaan ohjaajan palkinnon 32-vuotias Damien Chazelle. Chazelle on kaikkien aikojen nuorin Oscarilla palkittu ohjaaja.
Lisäksi La La Land voitti Oscarin musiikista, lavastuksesta, kuvauksesta sekä parhaasta laulusta.
Trump-kritiikkiä ja poliittisia puheita
Vaikka näyttelijä Mahershala Ali jättikin poliittiset kannanotot väliin, muilta elokuvantekijöiltä niitä kuultiin senkin edestä. Muun muassa meksikolaisnäyttelijä Gael Garcia Bernal käytti tilaisuutta hyväkseen, kun hän jakoi parhaan animaatioelokuvan palkintoa.
- Meksikolaisena maahanmuuttajana, työntekijänä ja ihmisenä vastustan kaikkia muureja, jotka jakavat meitä.
Myös parhaasta ulkomaisesta elokuvasta Oscarin saanut The Salesmanin ohjaaja Asghar Farhadi osoitti kantansa Trumpia kohtaan. Iranilainen Farhadi ilmoitti jo ennen gaalaa, ettei tule paikalle, sillä hän ei hyväksy Trumpin asettamaa maahantulokieltoa.
Trumpille kuittaili jatkuvasti myös gaalan juontaja Jimmy Kimmel, joka muun muassa tviittasi kesken gaalan Donald Trumpille: ”Donald, oletko hereillä?
Kimmelin tviitti sai muutamassa minuutissa yli 170 000 tykkäystä. Tähän mennessä tviitistä on tykätty jo yli 400 000 kertaa.
Huumoria ja yllätyksiä
Vaikka Oscar-gaala päättyi nolosti, juontaja Jimmy Kimmel hoiti osuutensa mallikkaasti alusta loppuun.
Kimmel muun muassa hauskuutti yleisöä tuomalla gaalaan yhtäkkiä bussillisen turisteja.
Museoon menossa olleet turistit saateltiin yhtäkkiä tähtien eteen, ja selfieitä napsivista ihmisistä tuli osa gaalaohjelmaa.
Suorassa lähetyksessä moisen tempun tekeminen on iso riski, mutta juontaja Kimmel sai yllätysvieraista yllättävän paljon irti. Denzel Washington jopa "vihki" yhden turistipareista.
Aikamoiset pirskeet siis! Mutta koskakohan selviää, mitä palkintokuorien kanssa oikein tapahtui?
Katso alta kaikki Oscar-voittajat sekä koko gaala:
Paras elokuva: Moonlight
Paras naispääosa: Emma Stone elokuvassa La La Land
Paras miespääosa: Casey Affleck elokuvassa Manchester by the Sea
Paras ohjaaja: Damien Chazelle elokuvassa La La Land
Paras naissivuosa: Viola Davis elokuvassa Fences
Paras miessivuosa: Mahershala Ali elokuvassa Moonlight
Paras käsikirjoitus: Kenneth Lonergan elokuvassa Manchester by the Sea
Paras ei-englanninkielinen elokuva: The Salesman, ohjaaja Asghar Farhadi, Iran
Paras animaatioelokuva: Zootropolis – eläinten kaupunki, ohjaajat Byron Howard, Rich Moore ja Clark Spencer
Paras dokumenttielokuva: O.J.: Made in America, ohjaaja Ezra Edelman
Paras leikkaus: John Gilbert elokuvassa Hacksaw Ridge – aseeton sotilas
Paras puvustus: Colleen Atwood elokuvassa Ihmeotukset ja niiden olinpaikat
Paras kuvaus: Linus Sandgren elokuvassa La La Land
Paras lavastus: David Wasco ja Sandy Reynolds-Wasco elokuvassa La La Land
Paras musiikki: Justin Hurwitz elokuvassa La La Land
Paras laulu: City of Stars elokuvassa La La Land
Paras äänileikkaus: Sylvain Bellemare elokuvassa Arrival
Paras äänimiksaus: Kevin O'Connell, Andy Wright, Robert Mackenzie ja Peter Grace elokuvassa Hacksaw Ridge – aseeton sotilas
Paras makeup ja kampaus: Alessandro Bertolazzi, Giorgio Gregorinija Christopher Allen Nelson elokuvassa Star Trek Beyond
Parhaat visuaaliset tehosteet: Robert Legato, Adam Valdez, Andrew R. Jones sekä Dan Lemmon elokuvassa Viidakkokirja
Paras lyhyt dokumenttielokuva: The White Helmets, ohjaaja Orlando von Einsiedel
Paras lyhytelokuva: Sing, ohjaaja Kristóf Deak
Paras lyhyt animaatio: Piper, ohjaajat Alan Barillaro ja Marc Sondheimer
Muokattu 27.2. klo 10:56 Parhaan elokuvan palkinnon voitti Moonlight, ei La La Land.
Otsikkoa päivitetty ja Yle Areena -linkki lisätty juttuun.
Lue myös:
Oscar-palkintokuoria säilytetään kahdessa eri salkussa – ja sen vuoksi parhaaksi elokuvaksi palkittiin ensin väärä leffa
Oscar, Emmy, SAG, Tony ja monta muuta: erilaisia palkintogaaloja järjestetään poskettoman paljon – lue tämä, niin tiedät, mistä niissä palkitaan
Tummaihoinen näyttelijä on historiallisesti ehdolla jokaisessa Oscar-kategoriassa – #OscarsSoWhite-keskustelulla on selvästi ollut merkitystä
Ryan Gosling on ulkonäkönsä ja imelän meemihistoriansa vanki − välillä unohtuu, kuinka hyvä näyttelijä hän oikeasti on