YleX Etusivu valvoo läpi vaaliyön. Sinunkin kannattaisi.
Amerikkalaiset valitsevat itselleen uuden presidentin tiistain ja keskiviikon välisenä yönä. YleX Etusivun ulkopoliittisessa kisakatsomossa silmiä ei vaalien aikana ummisteta hetkeksikään. Joku Yhdysvaltain politiikasta vähemmän kiinnostunut saattaa tässä vaiheessa miettiä, miksi ihmeessä. Siksi ihmeessä, että jenkkien presidentinvaalit vaikuttavat koko maailmaan.
Kuten Suomessa, Yhdysvalloissakin Presidentti johtaa ensisijaisesti ulkopolitiikkaa. Maailman suurimman sotilasvallan ulkopolitiikka vaikuttaa koko maailmaan. Lisäksi Amerikka on valtava kulttuurijohtaja, jonka vaikutus keskusteluilmapiiriin on länsimaissa suuri. Kävi vaaleissa miten kävi, niiden jälkimainingit tuntuvat Suomessa asti.
Mitä tapahtuu, jos Trump voittaa?
Republikaanien Donald Trump on tunnettu räväköistä ulostuloistaan ja äkkivääristä linjanvedoista. Trump on muun muassa uhonnut rakentavansa muurin Yhdysvaltain ja Meksikon rajalle (spoileri: sellainen on jo olemassa) ja kieltävänsä muslimeilta pääsyn maahan. Trumpia on luonnehdittu äkkipikaiseksi ja arvaamattomaksi, sillä hänellä on tapana käydä impulsiiviseen twiittisotaan keskellä aamuyötä, jos jokin asia häntä ärsyttää.
Mitä tapahtuu, jos maailman toiseksi suurin ydinasevalta annetaan sellaisen miehen käsiin, joka saattaa kimmastuksissaan painaa punaista nappia vain hetken mielijohteesta?
Uhkakuva: Jos Trump valitaan, Amerikan Yhdysvalloista tulee Pohjois-Korean kaltainen suljettu valtio, jossa vallitsee apartheid-lainsäädäntö. Ensimmäisestä provokaatiosta presidentti Trump saa syyn aloittaa kolmannen maailmansodan - ja se käydään ydinaseilla.
Todennäköisemmin:
Trumpin valinta saattaa jopa liennyttää Yhdysvaltain ja Venäjän välisiä kireitä suhteita, koska Trump on korostanut haluavansa eroon suurvaltojen vastakkainasettelusta. Trumpin johtamana Yhdysvallat ei automaattisesti tulisi liittolaistensa avuksi, jos Venäjä hyökkäisi Baltian Nato-maihin.
Trumpin kaudella aseelliset konfliktit maailmassa tuskin vähenisivät - hän ajaa vaaliohjelmassaan aggressiivisempaa sodankäyntiä äärijärjestö ISISiä vastaan.
Kiinan ja Amerikan välit saattaisivat kiristyä. Trump on uhannut aloittaa kauppasodan Kiinaa vastaan kotimaisen tuotannon tukemiseksi.
Trump ei usko, että ihmisellä on vaikutusta ilmastonmuutokseen. Hän on uhannut perua Pariisin ilmastosopimuksen. Tämä kiihdyttäisi ilmastonmuutosta entisestään.
Tavalliselle suomalaiselle Trumpin vaatima tiukka maahantulopolitiikka tarkoittaisi sitä, että niin turisti- kuin työviisuminkin saaminen Yhdysvaltoihin vaikeutuisi.
Mitä tapahtuu, jos Clinton voittaa?
Demokraattien Hillary Clinton edustaa demokraattipuolueen vanhaa poliittista eliittiä. Entisenä ulkoministerinä, senaattorina ja presidentin puolisona hän on luultavasti kokenein presidenttiehdokas maan historiassa. Clintonilla on tapana valmistella poliittisia ohjelmiaan tiukasti salassa. Läpinäkyvyyden puute, sähköpostiskandaali ja läheiset suhteet Wall Streetin bisneseliittiin ovat saaneet aikaan sen, että hänen julkisuuskuvaansa leimaa epärehellisyys.
Clintonista on uumoiltu Barack Obaman henkistä kruununperillistä. Radikaaleja sisäpoliittisia uudistuksia tuskin olisi luvassa, mutta ulkopolitiikassa Clinton saattaisi olla Obamaa aggressiivisempi. Clinton on ainakin puheissa ottanut Trumpia tiukemman linjan Venäjään.
Clintonin voittoa radikaalimpia seurauksia olisi Trumpin tappiolla. Trump on sanonut, että hänen tappionsa johtuisi vaalituloksen peukaloinnista. Jotkut Trumpin kannattajat ovat uhanneet aseellisella kapinalla, jos Clinton valitaan presidentiksi.
Uhkakuva: Samaan aikaan kun Clinton ohjaa jenkkejä kohti toista kylmää sotaa, Yhdysvalloissa syttyy sisällissota republikaanien änkyräsiiven ja Clintonin kannattajien välille. Hätiin tulevan suuryritykset, joiden bisneksille epävakaus on pahasta. Salaisten sopimusten avulla Clintonin hallitus saa käyttöönsä uusinta tiedusteluteknologiaa, jonka avulla kapinalliset saadaan kuriin. Kukaan ei kuitenkaan tiedä, millaisen diilin presidentti Clinton II on tehnyt - ja mistä kansalaiset vielä joutuvat selkänahallaan maksamaan.
Todennäköisemmin:
Jännitteet Venäjän ja Yhdysvaltain välillä saattavat Clintonin kaudella kasvaa. Clinton saattaa myös puuttua Obamaa tiukemmin Syyrian tilanteeseen.
Maailmantalouden venettä Clinton ei keinuttaisi samalla tavalla kuin Trump. Clinton kannattaa vapaampaa kauppapolitiikkaa kuin Trump ja on lisäksi politiikassaan ennalta-arvattavampi. Tämä on markkinoiden mieleen.
Ensimmäinen naispresidentti saattaa ainakin aluksi kasvattaa amerikkalaisen yhteiskunnan polarisaatiota, mikä saattaisi näkyä Suomessakin naisvihamielisenä puheena.
Aseellista vastarintaa tuskin nähdään, mutta Clintonin kampanjaa varjostanut sähköpostiskandaali tarjoaa republikaaneille lyömäaseen vielä vaalikampanjoinnin päätyttyä. Jos Clinton valitaan, häntä voidaan syyttää virkavirheestä. Asian selvittely vaikeuttaisi Clintonin virantoimitusta.
Villi kortti: entä jos tuleekin tasapeli?
Kisasta on tulossa erittäin tiukka. Monissa mielipidemittauksissa ehdokkaiden väliset kannatuserot hukkuvat virhemarginaaliin. Vaalin voittaa se ehdokas, joka saa taakseen vähintään 270 valitsijamiestä. Jos kumpikaan ei saa vaadittavaa määrää, presidentistä äänestää edustajainhuone. Republikaaneilla on edustajainhuoneessa enemmistö, joten valitsijamiesten tasapeli kääntyisi todennäköisesti Trumpin eduksi - vai kääntyisikö?
Trump on erittäin epämieluisa ehdokas omalle puoluejohdolleen. Jos vaali menisi edustajainhuoneen ratkaistavaksi, se saattaisi hyvinkin olla Utahin osavaltiossa erittäin suositun Evan McMullinin ansiota. McMullin on entinen CIA:n agentti, joka on politiikaltaan lähellä republikaaneja, mutta ei kuitenkaan täysi arvokonservatiivi. Hän saattaisi hyvinkin olla edustajainhuoneessa republikaanien enemmistön mieleen ja siksi myös mahdollinen, joskin epätodennäköinen vaihtoehto presidentiksi.
__Seuraa Yhdysvaltain presidentinvaaleja YleX Etusivun seurassa! Etusivu valvoo keskiviikon vastaisena yönä vaalien ääntenlaskennan etenemistä ja twiittaa hashtagillä #ylex. Etusivu on yöllä läsnä myös YleX:n Snapchatissa: ylex_official. Keskiviikon radiolähetyksessä käsitellään myös vaaleja kattavasti.__
Lue myös:
Clintonia kannattavat Beyoncé ja George Clooney, Trumpia Tila Tequila – demokraateilla on USA:n presidentinvaaleissa “paremmat” julkkikset
Jenkkien vaalijärjestelmä pähkinänkuoressa – YleX Etusivu valvoo puolestasi koko vaaliyön