Fiorina on pitkään ollut republikaanien presidenttikisan häntäpäässä. Yhtäkkiä hän nousi kannatuskyselyssä kakkoseksi.
Talk show -tähti Jimmy Fallonin sohvalla istui maanantai-iltana nainen, joka esitti suorassa lähetyksessä Snickers-koiralleen improvisoimansa laulun. Tai oikeastaan vain pätkän siitä, sillä laulussa on kuulemma peräti neljä säkeistöä.
Hän on Carly Fiorina – ja hurjassa nousukiidossa kilvassa republikaanipuolueen presidenttiehdokkaaksi. Fiorina on yksi 15 republikaanipoliitikosta, jotka haluavat edustaa puoluetta vuoden 2016 Yhdysvaltojen presidentinvaaleissa.
Itse presidentinvaaleista tulee käytännössä kahden ihmisen eli republikaanien ja demokraattien presidenttiehdokkaan välinen taistelu. Sitä ennen molempien puolueiden sisällä käydään kuitenkin pitkäkestoinen valtakamppailu siitä, kuka pääsee edustamaan puoluetta vaaleihin.
Trumpille odotettu haastajaa
Arvoiltaan konservatiivisempien republikaanien ehdokaskilpaa on tähän asti dominoinut yksi nimi: Donald Trump. Kiintestömoguli on noussut kyselyiden kärkeen tölvimällä muun muassa maahanmuuttajia ja naisia – edes oman puolueen valkoihoinen sotaveteraanimies ei ole välttynyt Trumpin moukaroinnilta.
Trumpin suosio on aiheuttanut puolueen sisällä kauhua, sillä vaalit voittaakseen presidenttiehdokkaan täytyy saada kannatusta poliittisesta keskustasta. Trump on toistaiseksi onnistunut lähinnä närkästyttämään tämän ihmisjoukon sivalluksillaan.
Moni onkin odottanut Trumpin suosion kääntyvän laskuun ennemmin tai myöhemmin. Juuri kukaan ei kuitenkaan olisi joitakin kuukausia sitten aavistanut, että hänen rinnalleen kannatusmittauksissa nousee Carly Fiorina. Politiikan ulkopuolelta presidenttikilpaan hypännyt Fiorina on saanut nimeä lähinnä H&P:n toimitusjohtajana 2000-luvun alkuvuosilta, mutta suurelle yleisölle hän on ollut tuntematon.
Elokuussa lastenpöytään
Vielä kesällä Fiorina oli republikaanien presidenttikilvassa täysi altavastaaja. Kun puolueen ehdokkuutta tavoitteleville kandidaateille järjestettiin ensimmäinen vaaliväittely elokuun alussa, Fiorina ei edes mahtunut mukaan varsinaiseen väittelyyn, jossa oli mukana vain kymmenen tuossa vaiheessa suosituinta ehdokaskandidaattia.
Fiorinaa ja muita varsinaisesta väittelystä pudonneita haastateltiin omassa ”lastenpöytätentissä”. Tästä alkoi Fiorinan nousu: moni piti häntä tentin voittajana ja kehotti painamaan nimen mieleen.
- Hän oli pelottavan hyvä, Potomac Research Groupin tutkija Greg Valliere sanoi elokuun väittelyn jälkeen Business Insiderille.
Viime viikolla käydyssä, toisessa republikaanien presidenttiehdokasväittelyssä Fiorinaa pidettiin jälleen yhtenä voittajista. Hän onnistui muun muassa hyökkäämään Trumpia vastaan muistuttamalla tämän epäonnistumisista bisneselämässä.
- Jouduit tekemään konkurssin, et kerran, et kahdesti vaan neljä kertaa. Miksi luottaisimme maamme talouden sinun käsiisi? Fiorina tivasi Trumpilta debatissa.
Trumpin kannatus sulaa
Väittelyn vaikutus näkyy: uutiskanava CNN:n teettämän kyselyn mukaan Trumpin kannatus on pudonnut 24 prosentiin, Fiorinan taas noussut pohjamudista 15 prosentin kannatukseen.
Politiikan kommentaattorit Yhdysvalloissa pitävät yhä epätodennäköisenä, että Fiorinasta tulisi republikaanien presidenttiehdokas ensi vuoden vaaleihin viimeaikaisesta rakettimaisesta noususta huolimatta.
Yksi syy on raha: kampanjointi on USA:ssa huippukallista touhua, ja Fiorina on tiettävästi jäljessä muita varainhankinnassa. Lisäksi republikaanien ehdokasvalintaan on vielä kuukausia aikaa, ja saattaa olla, että Fiorinan tähti ehtii himmetä jo kauan ennen h-hetkeä.
Samaan hengenvetoon on tarjoiltu kuitenkin toista ideaa: kuka tahansa valitaankaan republikaanien presidenttiehdokkaaksi, hän saisi Fiorinasta erinomaisen varapresidenttikandidaatin.