Perussuomalaisten kansanedustaja Toimi Kankaanniemi on myöntänyt lähettäneensä seksiviestejä lukuisille naisille. Toimi ei ole harrastuksineen yksin. YleX Aamun kuulijat sekstailivat suoraan studioon.
Tämä on tilanne:
Keskisuomalainen kertoi maanantaiaamuna, että perussuomalaisten kansanedustaja Toimi Kankaanniemi on tunnustanut lähetelleensä naisille useita seksuaalissävytteisiä viestejä. Viestien tarkasta asiasisällöstä ei ole vielä täyttä varmuutta, mutta niiden joukossa on sekä suoria että epäsuoria seksiehdotuksia.
Ensimmäiset viestit tulivat viime syksynä ja viimeiset eduskuntavaalien aikaan tänä keväänä, kertoo Keskisuomalaisen haastattelema nainen.
Asiasta tekee raskauttavan seuraavat kolme seikkaa:
1. Kankaanniemi on entinen kristillisdemokraattien ja kristillisen liiton kansanedustaja, puolueen puheenjohtaja ja kristillisdemokraattien presidenttiehdokas.
2. Kankaanniemi oli mukana perussuomalaisten hallitusneuvottelijana rakenneuudistusten työryhmässä. Hänestä uumoiltiin ministeriä Sipilän hallitukseen.
3. Kankaanniemi on naimisissa, ja viestejä saaneet naiset ovat entisiä ja nykyisiä perussuomalaisia.
Kankaanniemi noudatti nykyisiä kriisiviestinnän oppeja ja myönsi kaiken heti. Keskisuomalaisen haastattelussa kansanedustaja pahoitteli pitkään ja vuolaasti.
- Pyydän anteeksi tekojani ja menettelyjäni. Ei ole muuta tehtävissä kuin katua ja pyytää anteeksi. Olen epätäydellinen ja virheitä tekevä ihminen. Nämä ovat tosi pahoja virheitä, Kankaanniemi sanoi Keskisuomalaisen haastattelussa.
Kankaanniemi ei ole eduskunnan ensimmäinen seksiviestittelijä. Vuonna 2008 silloinen ulkoministeri Ilkka Kanerva (kok.) joutui jättämään ministerin tehtävänsä, kun paljastui, että hän on vaihtanut varsin kuumia tekstiviestejä Johanna Tukiaisen kanssa.
Poimi vinkit YleX:n kuuntelijoilta
Kankaanniemen nettiseikkailut puhuttivat myös YleX Aamussa. Seksiviestittelystä tuppaa ikävästi jäämään kiinni, joten eikö rohkeat ehdotukset kannattaisi naamioida poliittiseksi jargoniksi? Sitä mieltä vaikuttavat olevan ainakin YleX:n kuulijat.
YleX Aamun Saaralle ja Ilelle sekstailtiin siihen malliin, että yhden jos toisenkin kuulijan ministerinpaikka on vaarassa. Lue alta rohkeat viestit!
Kuuntele YleX Aamun kiihkeä poliittinen lähetys alta. Seksiviestejä alkaa virrata studioon tunnin ja kymmenen minuutin kohdalla.
Lue myös:
Muistatko tätä: Toimi Kankaanniemi matki Bill Clintonia televisiossa