Hankaliin tilanteisiin järjestää joskus itsensä ihminen. Minäkin olen, monen muun harmin ohella, kerran jäänyt autonkin alle, koulupoikana, polkupyöräillen.
Kuten olen joskus kertonut, olin lähtenyt liikkeelle ystäväni ja naapurini Oudin polkupyörällä. Ihan asiakin oli toimitettavana: piti ostaa 2 kpl hamstereita (Cricetus cricetus) eläinkaupasta.
Ostin hamsterit, ja ne laitettiin jonkinlaiseen häkkiin. Häkki varmaankin oli tavaratelineellä; en enää muista niin tarkkaan.
Viiletin alas mäkeä, ja yhdessä kohtaa, risteyksessä muistaakseni, rysähti, ja lensin pyörällä silmälleen kuin tikka. Hamsterihäkki rätisteli kärrynpyöriä muutaman kerran ja asettui sitten aloilleen.
Paikalla oli useampia jalankulkijoita, ja heidän puheistaan käsitin, että auto oli ajanut päälleni.
Itse olin huolissani hamstereista, mutta paikalle osunut sairaanhoitaja oli kiinnostuneempi minun kunnostani.
Kävi ilmi, että minä olin ehjä ja järjissäni - tai ainakin ennallani - ja niin olivat hamsteritkin.
Siinä kun pudistelin 60-luvun Joensuun katupolyjä nutustani, väkijoukko supisi, että päälleni ajanut auto oli taksi, ja se oli jatkanut pysähtymättä. Sitä paheksuttiin.
Pian taksi kuitenkin pyyhälsi takaisin paikalle, ja kuljettaja kertoi, että kyydissä ollut nainen olisi synnyttänyt autoon, ellei taksisti olisi jatkanut suoraan sairaalaan.
Kuljettaja oli hyvin ahdistunut ja oli pelännyt kuollakseen, miten minulle oli mahtanut käydä.
Vakuuttelin, että olin ihan ennallani, ja että kaikki oli hyvin.
Taksinkuljettajan huojennus oli silminnähtävä. Kohtalaisen jännittävä kymmenminuuttinen oli siinä hänelläkin!
No, minä jatkoin hamstereineni kotio, ja vein sitten pyörän Oudille, sen mahdollisesti saamia kuhmuja anteeksipyydellen. Outi oli lähinnä kiitollinen, että olin hengissä vielä pyöräilyn jälkeenkin.
Nyt pieni sivuhyppy vielä varhempaan historiaan.
Vuonna 1876 syntynyt ukkini oli pelastunut näkemästä enemmän nälkää, jouduttuaan arvalla (arpanumero 4?) otetuksi Suomen sotaväkeen. Sittemmin, opittuaan venäjää ja ruotsia ja saatuaan koulutusta hän pääsi hyvän elämän alkuun, eroon nälästä koko loppuiäkseen, ja sen vuoksi hyvin ymmärsi kielitaidon ja koulutuksen arvon.
Niinpä hän koetti varojensa mukaan hankkia isoäitini kanssa perustamaansa kotiin tietokirjoja ja tiedelehtiä, vähien varojensa rajoissa. Hän myös oli yksi kolmesta herrasta, jotka perustivat oppikoulun Lieksaan.
Isoäitini halvaantui, mutta työskenteli kotoa kirja- ja lehtiedustajana, ja senkin ansiosta isäni lapsuuskodissa oli luettavaa molemmilla kotimaisilla kielillä, koska kasvinympäristönsä vuoksi isoäitini puhui sujuvasti myös ruotsia.
Ukkini tiedonjanosta ja kannustavasta asenteesta johtuen isäni oli innokas lukuihminen, kuten äitinikin.
Kotona oli jo lapsuusaikanani kirjoja tuhansittain, ja kirjahyllyjä sikisi joka kohtaan, missä vielä vähänkin vain seinäpintaa oli.
Isä osti suunnilleen joka ainoan kirjan, jonka pystyi, nimenomaan alennusmyynneistä.
Hän saattoi kerätä jotakin osa-aluetta - esimerkiksi venäläiset klassikot - vuosia, jopa vuosikymmeniä.
Kuten lienen kertonut, minullakin oli aina mahdollisuus valita muutama kirja alennusmyynnistä.
Niinpä kirjahyllyjä - ukkini suunnittelemia ja valmistamia, muuten - oli minunkin omassa nurkassani, sittemmin huoneessani.
Mutta ne hamsterit.
Kun olin jonkin aikaa ollut hamstereiden kanssa kotona, säälin niiden olotilan pienuutta - sitä häkkiä, ja laitoin ne isoon pahvilaatikkoon. Päähäni ei pälkähtänyt, että pahvilaatikko on tehty pahvista, ja että hamstereilla on hyvät pahvinsyöntihampaat.
Päivänä muutamena, kun tulin koulusta, hamstereita ei ollut pahvilaatikossa yhtään kappaletta.
Huomasin kylkeen jyrsityn reiän. Karanneet, pirulaiset!
En ennen tiennyt, mutta nyt tiedän, että kun hyllytettyinä on viisituhatta kirjaa, se tarjoaa kahdelle hamsterille laajan ja kiinnostavan lymyalueen, josta niitä on hyvin hankala metsästää ihmisen.
Isäni oli kuitenkin vakaasti sitä mieltä, ettei hän halua kirjojensa ryhtyvän haisemaan hamsterien virtsoilta.
Niinpä elukat oli otettava kiinni, ja jotenkin se lopulta onnistuikin.
Niille muistaakseni keksittiin vankempi iso häkki. Jossa ne saivat ahdistavanmonta poikasta.
Onnellisen yhteensattuman ansiosta sain hamsterit poikasineen lahjoitetuksi pois, ja siihen päättyi toimeni hamsterien isäntänä.
Mitä tästä opimme?
Lukemiseen, kielitaitoon ja oppimiseen kannustava ukki saattaa epäsuorasti ja oleellisesti vaikeuttaa karanneiden hamstereiden kiinnisaamista, tarjoamalla näille laajan kirjaperustaisen karkureviirin. Kirottua on sellainen!
Toivoo:
Nimim. “Yksi monten puolesta”