Trump
Näytetään 1–29 / 29
Putinille läheinen oligarkki rahoitti Trumpin pojan luksushäät: ”Rakas ystävämme”
Oligarkki Umar Kremljov käytti häihin satoja tuhansia dollareita ja oli mukana juhlissa. Pariskunnan mukaan oligarkki on heille läheinen ystävä.
Katso, mihin kaikkeen Trump haluaa lisätä oman nimensä ja kuvansa – ”Olen todella hyvä rakentaja”
Presidentti Trump keskittyy yhä enemmän suuriin rakennushankkeisiinsa Washingtonissa. Samalla hän haluaa lisätä kuvansa ja nimensä kaikkialle.
Analyysi: Donald Trumpin ja Gianni Infantinon erikoinen suhde rikkoo sääntöjä, mutta pelissä on kymmenen miljardia euroa
Gianni Infantinon MAGA-hehkutus sotii Fifan omia periaatteita vastaan. Silti ihmiset hänen ympärillään ovat hiljaa, kirjoittaa Jelena Leppänen.
Fifan puheenjohtaja: Donald Trump toivotti Iranin tervetulleeksi jalkapallon MM-kisoihin
Iranin pitäisi pelata ensi kesänä ainakin kolme MM-ottelua Yhdysvalloissa, vaikka maiden välillä on konflikti.
”Herra presidentti, olet todellinen rauhantekijä” – tanskalaisten video Trumpista keräsi päivässä miljoonayleisön
Noin kolmannes videon nähneistä on yhdysvaltalaisia.
Entinen FBI:n johtaja James Comey asetettu syytteeseen
Presidentti Trump ei ole yrittänyt peitellä lainkaan pyrkimyksiään saattaa poliittisia vastustajiaan oikeuteen.
Trump tahtoo eroon siirtolaisista – nyt heitä lennätetään kohti sotaan luisuvaa Afrikan maata
Yhdysvallat lupaa tuhat dollaria siirtolaisille, jotka lähtevät vapaaehtoisesti. Samaan aikaan Valkoinen talo etsii kuumeisesti uusia maita, jotka ottaisivat vastaan karkotettuja.
Trump armahti petoksista tuomitut tosi-tv-tähdet – armahdettujen tytär: ”En vieläkään usko sitä”
Valkoinen talo ei kommentoinut armahdukseen johtaneita syitä.
Gazasta Lähi-idän Riviera? Kolme Suomen palestiinalaista arvioi Trumpin ehdotusta: ”Röyhkeys osoittaa yhden asian”
Donald Trumpin puheet Gazan haltuunotosta herättävät vihaa. Näin aloitetta kommentoi kolme Suomessa asuvaa palestiinalaista, joiden sukulaisia asuu Gazassa.
Donald Trump: ”Vihaan Taylor Swiftiä”
Presidenttiehdokas ilmaisee ytimekkään näkemyksensä somepalvelussaan.
Taylor Swift kahmi MTV-palkintoja ja kehotti amerikkalaisia äänestämään
Presidenttiehdokas Donald Trumpin mukaan Kamala Harrisia tukeva Swift joutuu vielä maksamaan vastaehdokkaan tukemisesta.
Super Bowl ja Taylor Swiftin vaalikihlaus – malliesimerkki salaliittoteoriasta kiehuttaa nyt Yhdysvaltain oikeistoa
Tutkija sanoo, että yksi kohun viesteistä on pelotella Swiftiä tukemasta Joe Bidenia presidentinvaaleissa.
Punnertava treenaaja, rokotusten vastustaja ja Kennedy – näistä syistä Yhdysvaltain presidenttikisan uusi ehdokas voi olla merkittävä tekijä
Robert F. Kennedy nuorempi ilmoitti maanantaina lähtevänsä presidenttikisaan itsenäisenä ehdokkaana. Philadelphiaan kokoontuneet kannattajat uskovat, että Kennedy vie ääniä sekä Joe Bidenilta että Donald Trumpilta.
Lady Gaga taidekomitean puheenjohtajaksi ja Trumpin hallinnon säädöksiä kumoon – näin Bidenin ote näkyy Yhdysvaltain kulttuuripolitiikassa
Yhdysvaltain presidentti Joe Biden on kumonnut Trumpin hallinnon aikaisia taidetta rajoittavia säädöksiä sekä puuttunut viimeaikaiseen kirjasensuuriin.
Eurooppa-kirje: Wienin terrori-isku jätti pöytiin puolikkaat tuopit ja ihmisille uudenlaisen pelon
Saat kiinnostavimmat Eurooppa-aiheet kerran viikossa suoraan sähköpostiisi, kun tilaat Ylen Eurooppa-uutiskirjeen.
Kommentti: K-pop-fanit kertoivat sabotoineensa Donald Trumpin vaalitilaisuuden – Tätä on odotettu, koska netissä sekoilevilla nuorilla on valtaa
Äärioikeistotrollit ovat tienneet pitkään, että nettisekoilulla voi vaikuttaa reaalimaailmaan. Oli vain ajan kysymys, että tämä tajuttaisiin myös “toisella puolella”, kirjoittaa YleX:n musiikkitoimittaja Anton Vanha-Majamaa.
Aids-pioneeri Deborah Birxin tehtävä on olla järjen ääni Yhdysvaltain koronataistossa – 6 kiinnostavaa asiaa Trumpin koronakuiskaajasta
Deborah Birx omisti tutkijaelämänsä aidsin nujertamiselle maailmassa. Hankitut opit ovat nyt käytössä koronaa vastaan.
“Puhu enemmän, luule vähemmän!” Riku Rantala ja Tunna Milonoff laittavat kaiken likoon paremman keskustelukulttuurin puolesta – liity joukkoon ja tsekkaa Docventuresin syksyn leffalista tästä!
“Oikeutta Rockylle” -kampanjan jälkeen: mistä Blockfestien tulisimman keikan heittäneen Asap Rockyn rikoskohussa oikeastaan oli kyse?
Trumpin tukeminen ärsyttää kuntosaliketjun asiakkaita – julkkikset kannustavat irtisanomaan jäsenyyden
Suositun kuntosaliketjun omistajiin kuuluva liikemies järjestää varainkeruuillalliset Donald Trumpille.
Räppäri Asap Rockyn pidätyksestä tuli maailmanpoliittinen ilmiö – tämän tiedämme tapauksesta nyt
Räppäri on peruuttanut useita tulevia keikkojaan tapauksen vuoksi. Tampereen Blockfest ei ole kuitenkaan vielä ilmoittanut peruvansa keikkaa.
Yhdysvaltalaisräppäri Asap Rocky pidätettynä Tukholmassa tappelun seurauksena – Trump aikoo soittaa Ruotsin pääministerille
Asap Rocky on buukattu yhdeksi Tampereen Blockfestin pääesiintyjistä. Keikan kohtalo on vielä epävarma.
Ankkataiteilija Kaj Stenvall syttyy päivänpolitiikasta – "Antti Rinne on persoonana mielenkiintoinen"
Kaj Stenvall teki ensimmäisen ankkamaalauksensa 30 vuotta sitten.
Feministi neuvoo: ota mallia Trumpista, hiljennä sisäinen forssalainen ja kerää kehujia ympärillesi
Saara Särmä on feministi ja kansainvälisen politikan tohtori. Hänellä on paljon sanottavaa kaikille, jotka eivät osaa arvostaa itseään.
Prinsessa Madeleinen mies Trumpille: On surullista olla amerikkalainen
Kuninkaallisten odotetaan pidättäytyvän poliittisista kannanotoista. Chris O'Neillillä ei kuitenkaan ole kuninkaallista titteliä.
Trumpin salainen ase on säkenöivä Ivanka-tytär
Donald Trumpin tytär Ivanka käyttäytyy aina korrektisti, hymyilee entisen mallin itsevarmuudella ja puolustaa isäänsä sydämellisin sanoin. Vaikeat kysymykset hän kiertää helposti.
Millainen musiikki soi Valkoisessa talossa ensi vuonna?
Siinä missä demokraattien Hillary Clinton luottaa listahitteihin, on republikaanien Donald Trumpin kampanjatilaisuuksissa kuultu niin rockia kuin klassista musiikkiakin.
Bushin vastaveto Trumpille – paljastaa nettivideolla tämän liberaaleja käsityksiä
Trump julkaisi vastikään Instagramissa videon, jossa hän hyökkäsi Jeb Bushin siirtolaisia koskevaa kannanottoa vastaan.
Trump hyökkää Jeb Bushin siirtolaiskommenttia vastaan uudessa kampanjavideossa
Trump on kampanjansa aikana esittänyt siirtolaisia, naisia ja naapurimaita loukkaavia lausuntoja.