Ylevä arkisto

Korona

Näytetään 1–32 / 32

26. helmikuu 2025

Suomen joukkueen lääkäriltä suora arvio sairastelleesta Iivo Niskasesta – kertoo myös tuurista MM-kisojen kulisseissa

MM-hiihtojen mitalitaistelussa on kyse myös kamppailusta pysyä terveenä. Sitä on saatu todistaa myös Suomen joukkueessa juuri MM-kisojen kynnyksellä.

9. marraskuu 2023

Kolme Norjan supertähteä sairastui juuri kauden alla: ”En ole koskaan yskinyt niin paljon”

Tiril Udnes Weng ja Johannes Hösflot Kläbo ovat sairastuneet kauden alla koronaan. Jarl-Magnus Riiber koki kovia rinoviruksen kourissa.

18. helmikuu 2022

Uusi koronatrendi: Lapsipotilaiden määrä sairaaloissa kasvaa Ruotsissa ja Norjassa – tutkimuksen mukaan lapset herkempiä omikronille kuin deltalle

Yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan omikroniin sairastuneet lapset joutuivat sairaalahoitoon nelinkertaisesti deltamuunnokseen verrattuna.

27. tammikuu 2022

Norjan hiihtojoukkueen koronadraama paisuu! NRK: Olympiavoittaja Simen Hegstad Krügerilla koronatartunta – ainakin avausmatka jää väliin

Simen Hegstad Krügerilla on korona, kertoo NRK. Norjan valmentajan mukaan joukkueen mieliala on matalalla. Norjalaiset eivät ole voineet harjoitella tai liikkua lainkaan.

26. tammikuu 2022

Norjan eristäytynyt tähtihiihtäjä ei tavannut edes poikaystäväänsä, mutta sai silti koronatartunnan – suomalaiset majoittuivat samassa hotellissa

Suomen ja Venäjän hiihtomaajoukkueet majoittuivat samassa hotellissa Norjan kanssa Seiser Almin viimeistelyleirillä. Norjan joukkueesta on löytynyt koronatapauksia, mutta Suomen joukkue pääsi lähtemään suunnitellusti kohti Pekingiä.

31. joulukuu 2021

Pettääkö Tour de Skin koronakupla? Maajoukkueiden hotellissa ilmeni koronaa, Suomen lääkäri arvostelee kisajärjestäjien majoitusvalintaa: "Aina riski"

Ruotsin hiihtomaajoukkue vaihtoi hotellia sen jälkeen, kun hotellissa ilmeni koronatapaus. Suomi ei aio vaihtaa hotellia.

27. joulukuu 2021

Koronavirus ei hellitä Pohjoismaissa – Tanskassa muhii ilmiö joka huolestuttaa terveysviranomaisia

Tanskassa koronavirustartunnat ovat viime aikoina lähteneet nopeaan kasvuun.

13. joulukuu 2021

Suomen kokoiseen Norjaan alkoholin anniskelukielto – viranomaisen mukaan uusia tartuntoja voi pian tulla jopa 300 000 päivässä

Norjassa ilmoitettiin maanantaina uusista koronarajoituksista ja -suosituksista. Maassa on kirjattu viime aikoina ennätyssuuria tartunta- ja sairaalalukuja.

2. joulukuu 2021

Maailma varautuu edellistä ankarampaan koronatalveen – näin rajoituksia kiristävät Yhdysvallat, Saksa ja Norja

Koronatartuntojen määrän uusi ryöpsähtäminen rokotteista huolimatta sekä nopeasti leviäväksi uskottu koronaviruksen omikronmuunnos ovat murskanneet alkusyksyn toiveikkuuden pandemian hellittämisestä.

15. marraskuu 2021

Norjasta löytyi kesäkuussa koronamuunnos, ja nyt se sai nimen

Tutkijoiden mukaan delta plus -muunnos ei vaikuta aiempia muunnoksia vaarallisemmalta, ja Norjan viranomaiset sanovat rokotteiden tehoavan siihen.

25. syyskuu 2021

Norjassa juhlitaan koronan jälkeen paluuta normaaliin – katso video

Norjassa luovuttiin lopuista koronarajoituksista lauantaina klo 17 Suomen aikaa. Norjan aikuisväestöstä yli 83 prosenttia on täysin rokotettu koronaa vastaan. Hallitus ilmoitti perjantaina, että Norjassa alkaa "normaali arki korotetussa valmiudessa".

1. syyskuu 2021

Norjassa tehtiin uusi koronaennätys, yhteiskunnan avaaminen toistaiseksi jäihin

Eniten tartuntoja Oslossa, kaupunkiin ei silti ole tulossa koronasulkua.

4. elokuu 2021

Ruotsi on ollut korona-ajan kauhukakara ja Islanti mallioppilas – nyt maiden tartuntatilanne on kuitenkin kääntynyt päälaelleen

Tartunnat kääntyivät heinäkuussa nopeaan nousuun Suomessa ja Islannissa, mutta Ruotsissa tilanne pysyi melko tasaisena. Tanskassa puretaan tiukkoja rajoituksia, mutta Islannissa ne jouduttiin ottamaan uudelleen käyttöön.

23. heinäkuu 2021

Norjan äärioikeistoon liittyvältä mieheltä löytyi suuri asekätkö – neljä pidätystä, poliisi suorittaa etsintöjä koko maassa

Norjan poliisin raportin mukaan äärioikeisto käyttää uusien jäsenten rekrytoinnissa hyväkseen koronarajoituksia ja rokotevastaisuutta.

5. heinäkuu 2021

Norjan rajanylityspaikoilla Lapissa tuntien autojonot – viisi tuntia helteessä jonottanut Janne Kulju: "Fiilis ei ole ollenkaan paha"

Ainakin Nuorgamissa ja Kilpisjärvellä Norjaan pyrkivät matkailijat joutuivat jonottamaan Covid-19-testipisteelle useamman tunnin. Norja päivitti maahantulorajoituksiaan maanantaina niin, että melkein koko Suomesta pääsee maahan ilman karanteenia.

10. kesäkuu 2021

Norjassa huolestuttiin uudesta koronaviruksen muunnoksesta – "Suurin haaste on kyllästyminen pandemiaan, eivät variantit", sanoo norjalaisvirologi

Vain C36-nimellä toistaiseksi kulkevassa muunnoksessa on useita mutaatioita, minkä vuoksi sen mahdollista leviämistä seurataan erityisen tarkasti, sanoo Norjan kansanterveysviranomainen. C36:n alkuperää ei tarkasti tiedetä.

19. toukokuu 2021

Kahdeksan tartuntaa johti kriisikokoukseen Altassa – Pohjois-Norjan koronatilanne on rauhallinen, Suomi on rokotuksissa edellä

Lapin naapurissa, Tromssan ja Finnmarkin läänissä, koronaluvut ovat Norjan matalimmasta päästä. Viime päivinä on ollut yksittäisiä tartuntoja. Altassa pienen tartuntaryppään vuoksi parisataa ihmistä on karanteenissa.

9. huhtikuu 2021

Norjan pääministerille sakot koronarajoitusten rikkomisesta – järjesti synttärijuhlat kokoontumisrajoituksista huolimatta

Solberg sai 20 000 Norjan kruunun eli noin 2 000 euron sakot.

12. maaliskuu 2021

Oslon koronatilanne on heikentynyt nopeasti, vaikka rajoitukset ovat olleet osin Helsinkiä tiukemmat – alkoholia ei ole anniskeltu neljään kuukauteen

Oslossa ja Helsingissä on suunnilleen yhtä paljon tartuntoja, mutta Oslossa tiukat rajoitukset ovat olleet voimassa jo neljä kuukautta.

3. maaliskuu 2021

Tällä kaudella 11 maailmancupin kisaa voittaneella Granerudilla koronatartunta – MM-kisat jäävät kesken

Granerud ei ehtinyt saavuttaa henkilökohtaista MM-mitalia.

16. tammikuu 2021

Koronarokotteen toinen annos tuo enemmän sivuoireita, huomattiin rokotuksissa pidemmällä olevissa maissa – selitys on positiivinen

Oireet johtuvat siitä, että rokote toimii, muistuttaa suomalaisasiantuntija.

9. marraskuu 2020

Norwegianin tulevaisuus vaakalaudalla – Norjan valtio sulki piikin ja kurssi syöksyy nyt -17 %

Talousvaikeuksissa oleva halpalentoyhtiö pyysi valtiolta miljoonien eurojen avustusta koronakriisistä selviytymiseen.

7. syyskuu 2020

Kirjeenvaihtajalta: Ruotsissa uskalletaan jo varovaisesti iloita, kun maan koronaluvut jatkavat laskuaan

Norjassa ja Tanskassa on ollut viime päivinä enemmän tartuntoja kuin Ruotsissa. Tanska on päättänyt tänään uusista koronatoimista.

3. elokuu 2020

Norjalaisesta luksusristeilijästä tuli koronalinko – ainakin 40 ihmisellä virustartunta

Suurin osa tartunnoista on tähän mennessä havaittu miehistöllä. Kaikki risteilyillä olleet on määrätty kotikaranteeniin.

31. heinäkuu 2020

Norjalaisaluksella neljällä miehistön jäsenellä todettu koronavirustartunta – yli 300 henkilöä karanteeniin

Tartunnan saaneet on toimitettu Tromssan yliopistolliseen sairaalaan. Kaikki laivalla olleet on määrätty karanteeniin.

22. heinäkuu 2020

Koronavirus esti yleisön saapumisen Utøyan joukkomurhan uhrien muistotilaisuuteen – "Tuntuu pahalta, kun emme voi halata"

77 ihmisen hengen vaatineista Utøyan ja Oslon terrori-iskuista on kulunut yhdeksän vuotta.

4. kesäkuu 2020

Pohjoismaisten lasten kotiuttaminen al-Holin leiriltä ei ole edennyt korona-aikana – Myös ruotsalaisia pakeni leiriltä Turkkiin

Syyrialaisleirillä on yhä arviolta 200 terroristijärjestö Isisin alueelle lähteneiden pohjoismaalaisten lasta.

8. toukokuu 2020

Norjassa ja Tanskassa useita höllennyksiä koronarajoituksiin: kaikki peruskoululaiset takaisin koulunpenkille, ravintoloita auki, harrastustoimintaan helpotuksia

Norjalaiset ja tanskalaiset peruskoulut saavat avata ovensa kaikille oppilaille vielä kevätlukukaudella.

26. maaliskuu 2020

Katso, miten tehohoitoa tarvitseville potilaille käy, jos koronatartuntojen määrää ei pystytä rajoittamaan

Uudeltamaalta ei saa matkustaa ilman pätevää syytä kolmeen viikkoon muualle Suomeen. Tästä jutusta näet, miksi.

17. maaliskuu 2020

Pohjoismaiden erilaiset koronastrategiat herättävät ihmetystä – Tanskan suljettua rajat Ruotsissa arvostellaan oman maan lepsua linjaa

Islanti kehottaa omia kansalaisiaan olemaan matkustamatta ulkomaille, mutta päästää turistit edelleen maahan.

12. maaliskuu 2020

Norja tekee kovia toimenpiteitä estääkseen koronaviruksen leviämisen: kaikki koulut ja päiväkodit suljetaan

Norjan pääministeri Erna Solberg ja terveysministeri Bent Høie tiedottivat torstaina toimenpiteistä, joilla Norja pyrkii estämään virusta leviämästä.

11. maaliskuu 2020

Naton iso sotaharjoitus Pohjois-Norjassa keskeytettiin koronaviruksen takia

Norjalaisessa varuskunnassa oli aiemmin paljastunut koronavirustartunta.