Kolumnit
Näytetään 1–30 / 30
Johanna Vuorelman kolumni: Kaikki puhuvat yhteisestä edusta, mutta kenen etu se on oikeasti?
”Yhteinen etu” ei ole politiikassa koskaan vain neutraali tosiasia. Sanapari on työkalu, jolla pyritään nostamaan jonkun intressi muiden ohi, Vuorelma toteaa.
Johanna Vuorelman kolumni: Jaettu ideologiamme on umpikujassa – kuka kertoisi sen poliitikolle
Päivittelemme yhä Neuvostoliiton romahdusta – miten sokea usko ideologiaan esti näkemästä arjen todellisuutta. Nyt sama tapahtuu meille, Vuorelma varoittaa.
Tuija Siltamäen kolumni: Emme pysty myöntämään, että olemme siinä pisteessä, että tarvitsemme huumeiden käyttöhuoneita
Käyttöhuoneet torjuvat huumekuolemia ja auttavat tavoittamaan avun tarvitsijat. Mutta Suomessa jäätiin jälleen kerran puhumaan nollatoleranssista, kirjoittaa Siltamäki.
Matias Mäkirannan kolumni: Turkistarhaus olisi pitänyt jo kieltää – se olisi ollut tarhaajankin etu
Paitsi eläintensuojelun voitto, hallittu turkistarhauksen alasajo olisi ollut hyväksi myös monelle tarhaajalle, Mäkiranta pohtii.
Matias Mäkirannan kolumni: Eläkeikääsi nostetaan, koska nuoret eivät pääse ajoissa kiinni työelämään
Töitä tehdään yhä vanhempana, mutta työurat eivät vain pitene. Ongelma on työuran alkupäässä, jossa töitä tehdään yhä vähemmän, Mäkiranta pohtii.
Ilmari Käihkön kolumni: Lännen todellisuudesta vieraantunut naiivi moraalisuus johtaa romahdukseen Ukrainassa
Taipumattomuus tosiasioiden edessä johti aikoinaan täydelliseen tappioon Afganistanin sodassa. Samankaltainen kehityskulku uhkaa nyt Ukrainaa, Käihkö murehtii.
Johanna Vuorelman kolumni: Politiikan kieli matkaa kohti tilaa, jossa demokratia on uhattuna
Jos poliitikkoja on uskominen, Suomen pitää rikkoa oikeusvaltion periaatteita ollakseen luotettava oikeusvaltio. Mitä politiikan kielelle on tapahtumassa? Vuorelma pohtii.
Tuija Siltamäen kolumni: Suomalainen päihdepolitiikka ei kaipaa asiantuntijoiden piipitystä
Alkoholin tiukempi ja huumeiden löyhempi sääteleminen säästäisi ihmishenkiä, kirjoittaa Siltamäki.
Julia Thurénin kolumni: Minun on koko ajan vaikeampi jakaa säästövinkkejä
Itsekuri on uusiutuva luonnonvara, joka kuluu välillä loppuun. Jos houkutuksia tungetaan jatkuvasti naamaan, ihminen sortuu. Tästä hyötyy aina joku, Thurén kirjoittaa.
Janne Riiheläisen kolumni: Koronakieltäjien ydinjoukko jatkaa yhä ja toivoo ”totuuden” vielä tulevan julki
Koronatoimiin pettyneet ovat houkuttava maali myös niille, joilla on arveluttavat tarkoitusperät, Riiheläinen pohtii.
Matti Mörttisen kolumni: Presidentille olisi säädettävä 70 vuoden yläikäraja
Päätöksiä tehdään ennen muuta tulevaisuutta, nuoria ja vielä syntymättömiä suomalaisia varten. Miksi ihmeessä päätöksentekijöiden pitää olla vanhuksia, Mörttinen kysyy kolumnissaan.
Heikki Hiilamon kolumni: Mitä tunnettu ympäristöjärjestö ja tupakkateollisuus hommaavat keskenään?
Pidä Saaristo Siistinä ry toimii puhtaan luonnon puolesta, Philip Morris markkinoi savukkeita, jotka tappavat käyttäjiään. Miksi veneilijöiden ympäristöjärjestö ja tupakkateollisuus tekevät yhteistyötä?
Raisa Omaheimon kolumni: Miksi kansanedustajat vastustavat argumentteja joita kukaan ei ole esittänyt?
Translain yhteydessä eduskunnassa käyty keskustelu oli ala-arvoista ja demokratian irvikuva, kirjoittaa Omaheimo.
Aleksis Salusjärven kolumni: Tutkintavankeudessa mielenterveys joutuu happotestiin, josta harvat selviävät
Epätietoisuus ja pitkä tutkintavankeusaika tekevät vangeista raunioita. Euroopan kidutuksen vastainen komitea on huolissaan Suomen tutkintavankien oloista, kirjoittaa Salusjärvi.
Tuija Siltamäen kolumni: Helsinkiin tarvitaan käyttöhuoneita, vaikka niitä ja niiden käyttäjiä kuinka paljon paheksuttaisiin
Helsinkiin on jo monta vuotta yritetty tuloksetta saada käyttöhuoneita. Nyt sille alkaisi olla korkea aika, kirjoittaa Siltamäki.
Janne "Rysky" Riiheläisen kolumni: Onko yhteisymmärrys Suomen ulko- ja turvallisuuspoliikasta mennyttä?
Tulevat pari vuotta voivat kääntää Suomen suuntaa. Edessä ovat kahdet vaalit, joissa perinteinen konsensus Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittisesta linjasta saattaa murtua, Janne Riiheläinen pohtii.
Heikki Hiilamon kolumni: Pandemia on jallittanut meitä toistuvasti – silti pitää muistaa, että koronan jälkeinen aika tarvitsee suunnitelman
Pirullisesti muuntautuva virus on tehnyt politiikasta reagoivaa. Nyt tarvitaan katsetta pidemmälle, Heikki Hiilamo kirjoittaa.
Jani Halmeen kolumni: Suomalaisen suurinta omistusta hoidetaan talkoovoimin
Suomalaiset muuttivat New Yorkin keksinnöllään, joka on meille niin arkea ettemme edes huomaa sitä, pohtii Halme.
Pekka Seppäsen kolumni: Kulttuurittomuuden kustannukset 10 miljardia vuodessa
Opetus- ja kulttuuriministeriö on enemmän huolissaan liikunnasta kuin opetuksesta ja kulttuurista. Miksi ministeriö ei laadi lapsille ja nuorille kulttuurisuosituksia, kysyy Seppänen.
Jari Ehrnroothin kolumni: Henkilökohtainen ei ole poliittista
Feminismi on röyhkeästi politisoinut sukupuolen, parisuhteen ja perhe-elämän, kirjoittaa Jari Ehrnrooth.
Heikki Hiilamon kolumni: Myytti kotihoidon tuesta ja syntyvyydestä
Kotihoidon tuki auttoi pitämään yllä korkeaa syntyvyyttä laman aikana, kun samalla sai työttömyyspäivärahaa, kirjoittaa Heikki Hiilamo.
Heikki Hiilamon kolumni: Leipäjonojen paradoksi
Ruoka-apu tarjoaa helpotusta kaikille pienituloisille, mutta leipäjonot tuskin kuitenkaan poistuvat, vaikka perusturva kaksinkertaistettaisiin, kirjoittaa Heikki Hiilamo.
Pekka Juntin kolumni: Hehtaarin pala toivoa
Muuttunut ja kiihtynyt metsäpuhe näkyy jo tekoina metsissämme. Se luo toivoa, kirjoittaa Pekka Juntti
Janne “Rysky” Riiheläisen kolumni: Eivät ydinaseet ole mihinkään kadonneet, joten miten olisi sienipilvet osana Suomen puolustusta?
Suomi ja suomalaiset ovat aina ajatelleet ydinaseita muiden aseina. Nyt meidänkin on mietittävä haluammeko olla ydinaseiden puolella vai niitä vastaan, kirjoittaa Rysky Riiheläinen.
Joona-Hermanni Mäkisen kolumni: Nykypolitiikka pilaa demokratian maineen
Valtaosa kansalaisista jää päätöksenteon ulkopuolelle. Vaakalaudalla on demokratian lisäksi ihmislajin tulevaisuus, kirjoittaa Joona-Hermanni Mäkinen.
Jari Ehrnroothin kolumni: Asumistukiriippuvuus vääristää demokratiaa
Sosialistisen tulontasauksen hengessä rakennettu hyvinvointivaltio on johtanut verovarojen tuhlaukseen ja laajamittaisiin tukiriippuvuuksiin, kirjoittaa Jari Ehrnrooth.
Kari Enqvistin kolumni: Tekoäly tulee tuhoamaan ajattelun
Ihmisen maailma on muuttumassa – ehkä eniten sitten teollistumisen. Suomen päättäjät ovat muutoksen mukanaan tuomista haasteista pihalla, kirjoittaa kosmologian professori Kari Enqvist.
Rysky Riiheläisen kolumni: Ulkopolitiikka polttelee puolueiden käsissä
Ulkopolitiikka ei tunnu puolueille kelpaavan, ja keskustelut käydään pääosin suljettujen ovien takana, kirjoittaa Rysky Riiheläinen.
Rysky Riiheläisen kolumni: Tämä ei ole enää hauskaa, Paavo Väyrynen
Paavo Väyrysen kansalaispuolueesta löytyy monenkirjava joukko marginaalitoimijoita. Sen voikin sanoa muodostavan osan Venäjän vaikutusverkostoa Suomessa, kirjoittaa Janne "Rysky" Riiheläinen.
Jarno Limnéllin kolumni: Naiset mukaan turvallisuustyöhön
Naisten mahdollisuudelle osallistua turvallisuustoimintaan on niin tarvetta kuin kysyntääkin. Seuraavaksi tarvittaisiin käytännön ratkaisuita, kirjoittaa Jarno Limnéll.