Kamala Harris
Näytetään 1–21 / 21
Jill Biden pelkäsi puolisonsa ”saavan aivohalvauksen” vuoden 2024 presidentinvaaliväittelyssä
Yhdysvaltain entinen ensimmäinen nainen kertoo tulevassa tv-haastattelussa tunnelmistaan katastrofaalisen vaaliväittelyn aikana vuonna 2024.
Trumpin hallinto keskeytti ilmastohankkeiden rahoituksen demokraattienemmistöisiltä osavaltioilta
Rahoitusten katkaiseminen asettaa painetta demokraattipoliitikkoihin hallinnon sulun aikana.
Kamala Harris puhui kannattajilleen videolla – huomio kiinnittyi väsyneeseen olemukseen
Harrisin on tulkittu esiintyvän videolla uupuneen oloisena. Sosiaalisessa mediassa on vihjailtu, että hän esiintyisi videolla päihtyneenä, mutta väitteille ei ole esitetty todisteita.
”Jos joku tunkeutuu kotiini, hän saa luodista” – katso, kuinka Harris nousi tavoittelemaan äärimmäistä palkintoa
Kokosimme tähän videoon Kamala Harrisin poliittisen elämän vaiheet.
Ylen toimittaja seuraa vaalien loppukiriä Yhdysvalloissa – hämmästyi Iowan mielipidemittauksesta
Yhdysvaltain presidentinvaalien viime metreillä ehdokkaiden kampanjointi on keskittynyt ratkaiseviin vaa'ankieliosavaltioihin.
Varaudu tähän taloudessasi, kun Trumpista tulee presidentti
Donald Trump uhkaa mätkäistä ulkomaisille tuotteille jättitullit. Suomalaisille se voisi tarkoittaa muun muassa työttömyyden kasvua.
Trumpilla on mahdollisuus ”kolmoisvoittoon”, ja asiantuntijan mukaan se voisi tarkoittaa rajuja muutoksia Yhdysvalloissa
Demokraatit ja republikaanit pyrkivät saamaan edustajainhuoneen ja senaatin hallintaansa kovassa kisassa.
Ennakkoääniä on jo poltettu Yhdysvalloissa – asiantuntijat pelkäävät, että luvassa voi olla väkivaltaa
Yhdysvaltain tutkijat arvioivat, mitä kandidaattien tulisi tehdä tai jättää tekemättä, jos mielivät voittaa erittäin tiukan vaalin.
Aborttikysymys nosti fundamentalistikristityt poliittiseksi voimaksi – 5 pointtia Yhdysvaltojen vaaleista
Maahanmuutto puhutti Yhdysvalloissa jo 1800-luvulla. Silloin pelättiin italialaissiirtolaisia ja paavin valtaa.
ABC: Trump noussut hienoiseen johtoon vaaliennusteessa
Vaaliennusteita laativan 538-sivuston ennusteen mukaan Donald Trump valittaisiin presidentiksi 52 prosentin todennäköisyydellä.
Täältä näet Trumpin ja Harrisin kannatuksen joka hetki – Ylen vaalisivusto on nyt auki
Päivittyvä sivusto kertoo ehdokkaiden kannatusluvut äärimmäisen tiukassa presidenttikisassa. Sivustolla voit myös seurata ratkaisevien osavaltioiden tilannetta.
Presidenttigallupit ovat olleet väärässä viime vuosina – USA:n vaaleissa hämmentää ”Trump-efekti”
Listasimme kolme asiaa, joiden avulla osaat tulkita Yhdysvaltain galluptuloksia.
Harris ”näyttää mielipuolelta” – Trumpia kannattavat nuoret kertovat, mitä he näkevät vaaliväittelyn jälkeen somessaan
Republikaaniäänestäjät kertovat, miksi Kamala Harris on heidän mielestään ärsyttävä. Vaa’ankieliosavaltioiden nuoret voivat ratkaista Yhdysvaltain presidentinvaalien voittajan.
Republikaanit pettyneitä Trumpin esiintymiseen: ”Yksi pahimmista verenvuodatuksista, mitä olen nähnyt”
Jopa Trumpin vahvimmat liittolaiset kuvailevat tv-väittelyä menetetyksi mahdollisuudeksi.
Trump vyörytti väittelyssä jopa yli 30 valhetta – katso amerikkalaismedioiden faktantarkistuksen tulokset
Donald Trump ja Kamala Harris kohtasivat ensimmäisessä ja mahdollisesti ainoaksi jäävässä väittelyssä.
Demokraattien puoluekokousedustajat uskovat Harrisiin: ”Vaalivoitto ei mene edes tiukille”
Chicagoon kokoontuneet demokraattien puoluekokousedustajat näkevät Kamala Harrisin tuoneet aimo annoksen energiaa vaalikamppailuun. Usko Harrisin voittoon on vahva.
Varapresidenttiehdokas vitsaili sohvaseksistä – Walz sivaltaa kuin Trump, ja on siksi Harrisin valinta
Harrisin aisapari antoi puheessaan tyylinäytteen: varapresidenttiehdokas Tim Walz nauraa, latelee amerikkalaislatteuksia eikä pelkää likaista peliä.
Demokraattien varapresidenttiehdokas Tim Walz ärhäkkäästi Trumpin ja Vancen kimppuun: ”Nämä tyypit ovat hemmetin outoja”
Walzin hampaisiin pääsivät republikaanipuoleen varapresidenttiehdokas J. D. Vance sekä presidenttiehdokas Donald Trump.
Asiantuntija demokraattien tilanteesta: Enää odotetaan Obaman reaktiota
Yhdysvaltain demokraattipuolueen vaalikampanja on saanut yllättävän käänteen.
Kamala Harris tekee Yhdysvaltain johdosta vähemmän valkoisen ja miehisen – eli enemmän nyky-Yhdysvaltain näköisen
Ylen haastattelema intialaislähtöinen professori kokee nyt kuuluvansa Yhdysvaltoihin entistä paremmin – Kiitos Kamala Harrisin esimerkin.
Kuka on Yhdysvaltain demokraattien varapresidenttiehdokas Kamala Harris? Koostimme kiinnostavimmat faktat lasikattoja rikkoneesta syyttäjästä
Ehkä muistettavin hetki Harrisin omassa presidenttikampanjassa oli hyökkäys Joe Bidenia vastaan väittelyssä.