Joe Biden
Näytetään 1–23 / 23
Tom Hanksin palkintoseremonia peruttiin – taustalla mahdollisesti poliittiset syyt
Palkinnon myöntävää akatemiaa ovat viime aikoina horjuttaneet Trumpin hallintoon liittyvät kiistat.
Poika kertoo Joe Bidenin katastrofaalisen vaaliväittelyn taustat – lääketokkura
Surkeasti mennyt TV-väittely oli kuolinisku Joe Bidenin aikomukselle jatkaa presidenttinä.
Mediat: Demokraatit syyttävät Bidenin lähipiiriä ongelmien piilottelusta – video näyttää presidentin mokia
Tutkijan mukaan ei ole epätavanomaista, että presidentin ikääntymisen merkkejä silotellaan julkisuudessa.
Sähköautoja vihaava Trump teki niistä vaaliaseen – Yhdysvaltoihin laturitehtaan perustanut suomalaisyritys ei ole huolissaan
Vaaleihin on alle puoli vuotta, ja Trump johtaa gallupeja. Asiantuntijoiden mukaan Trumpin voitto toisi investointeihin epävarmuutta ja kasvattaisi kauppasotien uhkaa.
Analyysi: Bidenilla on Israelissa monimutkainen tehtävä, jonka tärkein päämäärä on Yhdysvaltain omien virheiden välttäminen
Bidenin vierailu Israeliin näyttää, että Yhdysvallat yrittää kaikkensa estääkseen suursodan, kirjoittaa Ylen Yhdysvaltain kirjeenvaihtaja Iida Tikka.
”Presidentti hämmentyi ja vastasi toimittajalle vihaisesti” – Ylen kysymys Bidenille USA:n sitoutumisesta Natoon nousi amerikkalaismedioihin
Yhdysvaltain presidentti Joe Biden vannoi Helsingissa Yhdysvaltojen puolustavan Suomea myös tulevaisuudessa.
Turkki on raivoissaan tälle senaattorille, joka pani Yhdysvaltojen ja Turkin hävittäjäkaupat jäihin
Senaattori Bob Menendezin mukaan Turkki on muuttunut niin autoritääriseksi, että sitä ei voi enää pitää Yhdysvaltojen liittolaisena.
Donald Trump lupasi viisi vuotta sitten auttaa Suomea jos tilanne Venäjän kanssa heikkenee, toistaako Biden lupauksen tänään?
Yhdysvallat ja Suomi tekivät aiejulistuksen kahdenvälisestä puolustusyhteistyöstä sen jälkeen, kun Venäjä oli vallannut Krimin vuonna 2014. Sopimuksen merkitys on Suomelle suurempi kuin esimerkiksi Nato-kumppanuuden, tutkija arvioi.
Kirjeenvaihtajalta: Tammikuun kuudes oli vallankaappausyritys, ja se jatkuu yhä
Vuosi vallankaappausyrityksen jälkeen Yhdysvaltain demokraattiset instituutiot luisuvat kohti kuilua, mutta kansaa kiinnostaa lähinnä bensan hinta, kirjoittaa Ylen Yhdysvaltain-kirjeenvaihtaja Iida Tikka.
Biden joutui Yhdysvalloissa tulilinjalle Afganistanin takia – heikko tiedustelu herättää epäilyksiä niin salaliitoista kuin koko ulkopolitiikasta
Bidenin heinäkuisen tiedotustilaisuuden video leviää sosiaalisessa mediassa kulovalkean tavoin. Presidentin näkemys Afganistanin tilanteesta oli viime päivien tapahtumien valossa väärä.
Maahanmuutosta on tullut vakava päänsärky Joe Bidenille – lapsia täynnä olevat vastaanottokeskukset ovat siitä vain osa
Demokraattipuolueessa kysellään jo, miksi Biden viivyttelee tärkeitä päätöksiä.
Kirjeenvaihtajalta: Venäjä saa äänensä kuulumaan uhkaamalla Ukrainaa sodalla
Laajan sodan uhka Ukrainassa saa lännen neuvottelemaan Venäjän kanssa, mutta molemminpuolinen epäluulo estää ratkaisun kriisiin, kirjoittaa Venäjän kirjeenvaihtaja Erkka Mikkonen
Bidenin virkaanastujaisissa esiintyneen Amanda Gormanin runojen kääntämisestä nousi kohu Hollannissa: valkoihoinen kääntäjä oli arvostelijoille liikaa
Gormanin kaksi runoteosta julkaistaan myös Suomessa. Niiden kääntäjää ei ole vielä valittu.
Vankilasta päässeen saudiarabialaisen naisaktivistin sisarukset: 'Hän on päässyt kotiin, mutta ei vielä vapauteen
Vasta kansainvälisen painostuksen edessä Saudi-Arabia suostui päästämään vankilasta Loujain al-Hathloulin, naisille perusoikeuksia vaatineen aktivistin. Telkien taa jäi joukko muita naisia.
Nämä neljä hetkeä puhuttivat Bidenin virkaanastujaisissa: Miksi nuori runoilija nousi tähdeksi ja mitä Jennifer Lopez huusi kesken laulunsa?
Bidenin juhliin osallistuivat amerikkalaisen viihteen huiput. Koskettavimman esityksen tarjoili kuitenkin nuori runoilija.
Donald Trump kehotti jäähyväispuheessaan amerikkalaisia rukoilemaan seuraavan hallinnon puolesta – katso ote videolta
Trump myös totesi tulleensa Washingtoniin "ulkopuolisena", joka ei ollut koskaan toiminut politiikassa.
Kirjeenvaihtajalta: Käy Trumpin ja Bidenin kisassa miten tahansa, Ruotsi on vaalivoittaja
Trump on yrittänyt istuttaa itselleen ruotsalaisia sukujuuria, Biden on vankkumaton sverigevän, kirjoittaa Yhdysvaltain-kirjeenvaihtaja Mika Hentunen.
Janne “Rysky” Riiheläisen kolumni: Demokratia on taas puolustuskannalla, ja sen puolesta on taisteltava nyt
Maailma on liukunut jälleen vastakkainasettelun aikaan. Nyt taistelut käydään demokratian ja itsevaltiuden välillä, kirjoittaa Rysky Riiheläinen.
Liian pitkä suudelma ja buuausta Hillary Clintonille – Nyt alkaa Yhdysvaltain vaalishow: 5 tärppiä, miten puoluekokouksia kannattaa seurata
Tavallisesti puoluekokoukset nostavat kampanjahenkeä näyttävästi, nyt kuihtuneet tapahtumat alleviivaavat vaalisyksyn erikoisuutta.
Kuka on Yhdysvaltain demokraattien varapresidenttiehdokas Kamala Harris? Koostimme kiinnostavimmat faktat lasikattoja rikkoneesta syyttäjästä
Ehkä muistettavin hetki Harrisin omassa presidenttikampanjassa oli hyökkäys Joe Bidenia vastaan väittelyssä.
Koronapandemia on ajanut Joe Bidenin kellariinsa - 6 kysymystä ja vastausta siitä, miten Yhdysvaltain vaalikampanjointi onnistuu etänä
Amerikkalaistutkijan mukaan empaattisuus on presidentiksi pyrkivän Bidenin vahvuus ja some-näkyvyys heikkous.
Lauantaina oli Obaman viimeinen lehdistöillallinen – Yle kokosi vitsejä vuosien varrelta
Viime vuoden lehdistöillallisilla presidentti vitsaili muun muassa varapresidentti Joe Bideniltä saamistaan rentouttavista hartiahieronnoista ja harjoittamastaan Kuuban politiikasta.