Ylevä arkisto

Joe Biden

Näytetään 1–6 / 6

25. huhtikuu 2023

Joe Biden lähti virallisesti mukaan Yhdysvaltain 2024 presidenttikisaan: “MAGA-äärioikeistolaiset järjestäytyvät uhkaamaan perusvapauksia”

Yhdysvaltain presidentti Joe Biden ilmoittautui kisaan demokraattisen puolueen ehdokkuudesta julkaisemalla kampanjavideon.

1 havainto
20. tammikuu 2021

Bidenin sata ensimmäistä päivää täyttyvät jättimäisillä työtehtävillä – Nämä 5 asiaa supervallan johtajan on laitettava järjestykseen

Bidenin odotetaan ehdottavan jo ensimmäisenä päivänä siirtolaislain muutosta.

2 havaintoa
3. joulukuu 2020

Yle listasi Joe Bidenin ulkopolitiikan suurimmat hyötyjät ja häviäjät: Itsevaltaisia ja populistisia johtajia Trumpin jatko olisi miellyttänyt

Yhdysvallat hakee demokraattisten valtioiden liittoumaa, joka jättää Venäjän kaltaiset maat ulos, arvioi maailmanpolitiikan professori Heikki Patomäki.

2 havaintoa
11. marraskuu 2020

Venäjä-linja kovenee, joutuuko Britannia maksamaan tuestaan Trumpille? Näin Bidenin odotetaan muuttavan USA:n ulkopolitiikkaa

Joe Bidenin ulkopolitiikassa on muutamia painopistealoja, mutta kautensa alussa hän joutunee keskittymään kotimaan asioihin ja koronapandemiaan.

3 havaintoa
8. lokakuu 2020

USA:n seuraavan vaaliväittelyn piti olla virtuaalinen – Trump kieltäytyy osallistumasta: "Ajanhaaskausta"

Sekä Trump että Biden aikovat vaaliväittelyn sijaan pitää kampanjatilaisuuden.

Ei havaintoja
30. syyskuu 2020

Joe Biden julkaisi omat verotietonsa juuri ennen ensimmäistä vaaliväittelyä

Biden puolisoineen maksoi viime vuonna noin 300  000 Yhdysvaltain dollarin edestä liittovaltion tuloveroa.

Ei havaintoja