Joe Biden
Näytetään 1–20 / 20
Biden lätkäisi viime töikseen Venäjälle voimakkaat lisäpakotteet – kohteena öljyjätit ja varjolaivasto
Uudet pakotteet iskevät Venäjän energiavientiin ja leikkaavat valtion tuloja, arvioi suomalaistutkija.
Suomi valmistautuu kulisseissa siihen, että Trump palaa valtaan
Yhdysvaltain tulevat presidentinvaalit heijastuvat Nato-kokoukseen, jossa sekä Bidenin terveys että Trumpin paluu huolettavat.
Amerikkalaismedia: Yksi nainen voisi vakuuttaa Joe Bidenin vetäytymään presidenttikisasta
Yhdysvaltain presidentti Joe Biden keskusteli viikonloppuna perheenjäsentensä kanssa presidenttikisasta vetäytymisestä. Amerikkalaismedian mukaan perhe kehotti häntä jatkamaan taistelua.
FT: Yhdysvallat ohjaa kaikki Patriot-ohjustoimitukset Ukrainalle
Financial Timesin mukaan Yhdysvallat aikoo tukea Ukrainan ilmapuolustusta dramaattisin keinoin.
Ukraina on vaarassa hävitä, ja sen jälkeen Venäjä voi hyökätä Nato-maahan naapurissaan, varoittaa nyt moni taho
Lännellä on enää muutama kuukausi aikaa kääntää tukensa Ukrainalle kasvuun, sanoo Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Arkady Moshes.
Biden ja Xi tapaavat jännitteisellä hetkellä – viisi odotusta Balin G20-kokouksesta
Mitä tahansa Venäjä tekee kokouksessa, se varastaa helposti show’n, tutkija ennustaa.
Joe Bidenin aloite huolestuttaa Virossa – ehdotusta neuvotteluista Venäjän kanssa verrataan jopa natsien kanssa tehtyyn sopimukseen
Yhdysvaltain presidentti ehdotti suurten Nato-maiden ja Venäjän neuvotteluita. Virossa aloite on rinnastettu Münchenin konferenssiin, jossa Britannia ja Ranska suostuivat Hitlerin tahtoon.
Modernan toimitusjohtaja epäilee nykyisten rokotteiden tehoa omikronia vastaan
Yhdysvaltain presidentti Joe Biden sanoo, että uusia rokotteita pystytään kehittämään tarvittaessa vauhdilla. Modernan johtajan kommentit aiheuttavat uutta epävakautta osakemarkkinoilla.
ProPublica: Elon Musk, Jeff Bezos ja muut Yhdysvaltain superrikkaat ovat maksaneet nollaveroja
Uutissivusto ProPublica sai haltuunsa Yhdysvaltojen rikkaimpien salaisia verotietoja. Tuloveroilta ovat välttyneet joinakin vuosina kokonaan muun muassa Amazonin Jeff Bezos, Teslan Elon Musk ja presidenttiehdokkaaksi pyrkinyt Michael Bloomberg.
Yhdysvallat luopuu Nord Stream 2 -yhtiöön kohdistuvista pakotteista, Saksa kiitteli ratkaisua
Biden teki Saksalle kädenojennuksen, vaikka on ollut kriittinen kaasuputkihanketta kohtaan.
Yhdysvalloissa Biden haluaa kiristää roimasti rikkaiden verotusta, mutta vastustajia löytyy myös demokraateista
Presidentti Joe Bidenin on määrä tänään esitellä yksityiskohtia verosuunnitelmistaan. Tarkoitus on kiristää varakkaimpien verotusta ja lisätä verontarkastuksia.
Sotilaallinen aktiivisuus lisääntyy Etelä-Kiinan merellä – Tutkija: "Taustalla on koko ajan kierroksia ottava suurvaltakilpailu USA:n ja Kiinan välillä"
Yhdysvaltojen presidentin Joe Bidenin tuore hallinto ei näytä muuttavan edeltäjiensä linjaa Kiinan suhteen.
Yhdysvalloissa pörssikurssit ennätyslukemissa uuden koronaelvytyspaketin odotustunnelmissa
Erityisesti teollisuusosakkeiden Dow-indeksi nousi osakemarkkinoiden auetessa. Myös bitcoinin arvo nousi ensimmäistä kertaa yli 50 tuhannen dollarin.
Presidentti Biden allekirjoitti liittolaistensa kritisoiman presidentin asetuksen, joka vahvistaa kotimaista tuotantoa
Presidenttikautensa kolmen ensimmäisen päivän aikana Biden allekirjoitti yhteensä 30 asetusta.
Lue tästä keitä Joe Biden on valinnut hallintoonsa – Ensinimitykset kielivät kansainvälisen yhteistyön painottamisesta ja tasa-arvon arvostuksesta
Joe Biden on lunastamassa myös lupaustaan tehdä hallinnosta Amerikan näköinen.
Yhdysvaltain ulkoministeriksi tulossa Bidenin pitkäaikainen tukija ja turvallisuuspolitiikan tuntija – aivan erityinen suhde Antony Blinkenillä on Ranskaan
58-vuotias Blinken työskenteli jo molemmat Obaman kaudet presidentinhallinnossa.
"Diplomaattista keskisormen heiluttelua ja tapa näyttää, ettei suhteesta tule helppo", pohtii tutkija – Useampi valtionjohtaja ei ole onnitellut Bidenia
Donald Trumpin venkoilu vaalituloksen kanssa on tarjonnut mahdollisuuden propagandaan.
Spekulaatiot Joe Bidenin hallinnosta käyvät kuumina – Esittelemme nimet, joista puhutaan juuri nyt
USA:n presidentinvaalien tuloksen lisäksi pitäisi vielä päästä sopuun hallinnon kokoonpanosta, ja paineita valintoihin kohdistuu joka suunnasta.
Miten Bidenin tai Trumpin valinta vaikuttaa Suomeen? 7 kuvaa kertoo, millaisen talouden uusi Yhdysvaltojen presidentti saa edeltäjiltään
Maailmannäyttämöllä Joe Bidenin ja Donald Trumpin ero näkyisi lähinnä Yhdysvaltojen käytöksessä ja tyylissä.
NY Times: Liittovaltion syyttäjät tutkivat Trumpin henkilökohtaisen asianajajan Giulianin toimia Ukrainassa
Giulianin epäillään rikkoneen lakeja, joiden tarkoituksena on estää ulkovaltojen vaikuttamisyritykset Yhdysvaltain politiikkaan.