Joe Biden
Näytetään 1–15 / 15
Puolustusministeri Hegseth pyytänyt maavoimien komentajaa Randy Georgea eroamaan
Hegseth on ohjeistanut kenraali Georgea jäämään tehtävästään välittömästi eläkkeelle.
Trumpin vaalilupaus voi käydä kalliiksi suomalaisille yrityksille, mutta myös kaikille amerikkalaisille
Trumpin aseman vahvistuminen on lisännyt huolta uusista kaupan esteistä ja myös suomalaisten vihreän siirtymän yritysten näkymistä.
USA:n eteläraja avattiin uudelleen – republikaanit vaativat siirtolaispolitiikan kiristämistä ehtona Ukrainan tuelle
Rajanylityspaikkoja suljettiin joulukuussa siirtolaismäärien jyrkän kasvun vuoksi.
Yhdysvaltain presidentiksi pyrkivät vaarit, ja senaattoreista yli puolet on eläkeikäisiä – tässä selitys
Yhdysvaltain poliittisessa järjestelmässä istuvia poliitikkoja on hyvin vaikea syrjäyttää vallasta, sanoo professori Benita Heiskanen.
Trumpin kausi saa uuden, hurjan loppunäytöksen: ensi yönä alkavat kongressihyökkäyksen kuulemiset näytetään suurelle amerikkalaisyleisölle
Tv-katsojat toivovat suorana lähetyksenä näytettävistä kuulemisista vastausta siihen, rikkoiko Trump lakia ja usuttiko hän kannattajiaan yrittämään kongressirakennusten valtaamista.
Kirjeenvaihtajalta: Bidenin hallinto ei enää maanittele vaan käskee amerikkalaisia hankkimaan rokotuksen – mutta toimiiko pakottaminen?
Yhdysvalloissa presidentti Joe Biden julkaisi torstaina jälleen uuden koronasuunnitelman, joka on hallinnon viimeisin yritys puskea rokottamattomia amerikkalaisia ottamaan koronarokotus. Pakottaminen ei kuitenkaan näytä olevan paras tapa saada amerikkalaisia piikille, kirjoittaa Ylen Yhdysvaltain kirjeenvaihtaja Iida Tikka.
Kirjeenvaihtajalta: Suuria visioita, täytettyjä lupauksia ja tyhjää puhetta – Bidenin sata päivää presidenttinä täynnä
Biden puhui kongressille isoista visioista, mutta kansan yhdistäminen on kesken, kirjoittaa Ylen Yhdysvaltain-kirjeenvaihtaja Iida Tikka.
Joe Biden puhui presidenttinä ensimmäistä kertaa kongressille – "Wall Street ei luonut Amerikkaa, vaan keskiluokka ja ammattiliitot"
Biden kertoi kahden biljoonan perhepaketista, joka muun muassa tarjoaisi lisää päivähoitoa ja varhaiskasvatusta sekä kolmen kuukauden vanhempainvapaan. Bidenilla tulee torstaina täyteen ensimmäisenä merkkipaaluna pidetyt 100 päivää presidenttinä.
Biden rikkoo pitkän perinteen: kieltää tiedusteluraportit "epävakaalta" ex-presidentti Trumpilta
Biden ei ottanut CBS:n haastattelussa kantaa siihen, pitäisikö Trump tuomita virkarikoksesta.
Yle seurasi: Valitsijat vahvistivat Joe Bidenin voiton, Putin liittyi onnittelijoiden joukkoon – katso parhaat palat Bidenin puheesta
Kaikki valitsijat noudattivat oman osavaltionsa vaalitulosta.
Jill Biden saattaa uudistaa Yhdysvaltain ensimmäisen naisen roolin jatkamalla työtään opettajana – "Haluan ihmisten arvostavan opettajia"
Ensimmäisen naisen rooli on ollut olemassa 231 vuotta. Jos Jill Biden pitää opettajan työnsä, päätös muokkaisi rooliin kohdistuvia odotuksia ja rajoituksia pysyvästi.
Gallupit olivat väärässä ja Yhdysvallat on jakautuneempi kuin koskaan – 7 väitettä Yhdysvaltain täpäristä vaaleista
Neljän vuoden aikana Trump on töninyt ja potkinut naisia yhä kauemmaksi, sanoo yhdysvaltalaistutkija, jonka mukaan presidentinvaalin ratkaisivat naiset.
Kirjeenvaihtajalta: Käy Trumpin ja Bidenin kisassa miten tahansa, Ruotsi on vaalivoittaja
Trump on yrittänyt istuttaa itselleen ruotsalaisia sukujuuria, Biden on vankkumaton sverigevän, kirjoittaa Yhdysvaltain-kirjeenvaihtaja Mika Hentunen.
Koronapandemia on ajanut Joe Bidenin kellariinsa - 6 kysymystä ja vastausta siitä, miten Yhdysvaltain vaalikampanjointi onnistuu etänä
Amerikkalaistutkijan mukaan empaattisuus on presidentiksi pyrkivän Bidenin vahvuus ja some-näkyvyys heikkous.
Joe Bidenin toivo demokraattien presidenttikilvassa lepää Anice Carrin kaltaisten tosifanien harteilla
Entinen varapresidentti lähtee lauantain Etelä-Carolinan esivaaleihin ennakkosuosikkina.