Eduskunnan oppositiopuolueet kokoontuivat jokatorstaisen kyselytunnin jälkeen SDP:n ryhmähuoneessa. Puolueet halusivat vielä puida Suomea ravisuttanutta rasismikohua ja hallituksen vastausta siihen.

Arvioimme tilannetta, sillä mielestämme asia ei ole vielä loppuun käsitelty, SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen aloittaa.

– Valtioneuvostossa ei ole yhteistä tilannekuvaa. Odotamme pääministeri Petteri Orpolta (kok.) johtajuutta, että hän ottaa vastuun tilanteesta ja kertoo eduskunnalle, mikä on valtioneuvoston yhteinen arvio. Hän voi tehdä sen antamalla eduskunnalle vaikkapa tiedonannon.

Tiedonanto on yksi hallituksen tavoista tuoda asiankohtainen asia eduskunnan käsittelyyn. Se päätyy lopulta eduskunnan täysistunnon äänestykseen. Tiedonannon perusteella voidaan äänestää hallituksen tai yksittäisen ministerin luottamuksesta.

Tulemme tammikuussa tarvittaessa koolle käsittelemään tätä, keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen jatkaa.

Eduskunta jää joulutauolle, ja kevään istuntokausi jatkuisi normaalisti helmikuun alussa.

Kyseessä on Kurvisen mukaan poikkeuksellinen rasismikohu, sillä siitä on tullut jo selkeästi ja taloudellisesti mitattavaa vahinkoa Suomelle viennin ja ulkomaankaupan osalta, puhumattakaan kansainvälisestä maineesta.

– Luottamuksen rakentaminen on hidasta, mutta sen voi tuhota hetkessä. Miten varmistamme sen, ettei Suomesta tule ikävää, kiusaavaa ja vihamielistä kuvaa.

– Vastuun kantaa pääministeri Orpo. Tätä ei voi työntää eduskuntaryhmien puheenjohtajille, hallituspuolueilta toiselle, Kurvinen sanoo.

Oppositio kiittää perussuomalaisen ryhmän toimintaa, mutta odottaa hallituksen yhteistä linjaa

Oppositio on Tuppuraisen mukaan valmis toimiin odottaessaan Orpon vastausta, sillä heidän mielestään ongelma on hallituksen epäyhtenäisessä linjassa.

Tuppurainen kiitti Orpon anteeksipyyntöä ulkoministeriön kautta. Hän sanoi arvostavansa myös perussuomalaisten eduskuntaryhmän antamia seuraamuksia omille edustajilleen.

Ongelmana on tänään valtiovarainministeri Riikka Purran (ps.) vastaukset eduskunnan kyselytunnilla.

– Hän ei kyennyt tunnustamaan, että toiminta on ollut rasistista. Siksi on tarpeen saada yhteinen tilannekuva valtioneuvostolta.

Riippuu Orposta, kykeneekö hän esittämään valtioneuvostolle, että eduskunnalle tällainen tiedonanto annetaan, Tuppurainen sanaili. Sitä seuraisi hänen mukaansa lopuksi luottamusäänestys.

Jos hallitus ei ole yksimielinen, että tiedonanto pitää tehdä, hallitus ei ole Tuppuraisen mukaan toimintakykyinen.

– Olemme valmiita työskentelemään vaikka läpi joulun, että saamme Suomen eduskunnasta ulos tilannekuvan valtioneuvoston esityksen mukaan siitä, että emme hyväksy rasismia, Tuppurainen sanoo.

Emme kuittaa tätä olankohautuksella, Kurvinen puolestaan kuittaa.

– Kyselytunnilla hallituspuolueesta väitettiin, että tämä on opposition vika, että kohu on tullut. Vika on siinä, että aikuiset ihmiset julkaisevat kuvia ja puolueiden vika, kun he sallivat tämän, Kurvinen sanoo.

Vasemmistoliiton Aino-Kaisa Pekonen jatkoi, että perussuomalaisten varapuheenjohtaja Teemu Keskisarja on tänään antanut lausuntoja, jotka ovat rasistisia eikä niihin ole puututtu saatika häneltä ole vaadittu anteeksipyyntöä, mitä oppositio paheksuu syvästi.

Aiheena on todennäköisimmin perussuomalaisten kansanedustajilleen antama kurinpitopäätös. Perussuomalaiset antoivat Juho Eerolalle ja Kaisa Garedewille verrattain lievänä pidetyn vakavan huomautuksen heidän julkaisemistaan silmienvenytys-kuvista.

Yle seurasi suorana opposition kokousta SDP:n ryhmähuoneen ulkopuolella.