Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jukka Kopra sanoi A-studiossa pitävänsä perussuomalaisten poliitikkojen silmänvääntelykuvia rasistisina.
Kopra vaatii perussuomalaisia käsittelemään asiaa omassa ryhmässään.
Hallituspuolueiden eduskuntaryhmien puheenjohtajat antoivat aiemmin tiistaina yhteisen lausunnon, jossa kuvia ei kutsuttu suoraan rasistisiksi.
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jani Mäkelä piti kiinni siitä, että kansanedustajat Kaisa Garedew ja Juho Eerola eivät julkaisseet kuvia rasistisessa tarkoituksessa.
Samankaltaista sisältöä on julkaissut myös europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen.
– Olisin varovainen heittelemään tällaisia rasistileimoja. Alkuperäinen missin julkaisu oli ilmeisesti kaverin harkitsematon pila. Se, että edustajat julkaisivat tällaisen kuvan, oli kannanotto nuoren ihmisen epäoikeudenmukaiseen kohteluun, Mäkelä sanoi.
Mäkelän muistutti, että Eerola on pahoitellut kuvan julkaisua.
– Jos henkilö ei ole halunnut ketään loukata, ei ole tarkoittanut ilmaista rasismia, siitä ei pidä myöskään tuomita.
Kopra ja Tuppurainen vaativat rangaistuksia
Perussuomalaisten kansanedustajien kuvat silmien vääntelystä ovat herättäneet ärtymystä Kiinassa ja Japanissa asti.
Myös lentoyhtiö Finnair ilmoitti tänään, että kuvat haittaavat sen toimintaa.
Kopra kertoo, että on joutunut selittelemään asiaa aasialaisille tiedotusvälineille.
– Kiinan lisäksi olen joutunut antamaan vastauksia Japanin tiedotusvälineissä ja asia on noteerattu siellä hyvin laajasti, Kopra sanoo.
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen haluaa asiaan nopeaa korjausta. Tuppurainen vaatii, että valtionjohto astuu esiin. Ulkoministeriön pitäisi Tuppuraisen mielestä astua esiin ja pahoitella asiaa. Muuten silmienvääntelystä aiheutuu haittaa etenkin Aasian maissa.
Tuppurainen muistuttaa, että pääministeri Petteri Orpo on puhunut ”isänmaata vahingoittavasta toiminnasta”. Asia pitäisikin puida hallituksessa, joka on sitoutunut rasisminvastaiseen tiedonantoon.
– On selvää, että sanktioita on tultava, Tuppurainen sanoo.