Juttu tiivistettynä

Perussuomalaisten puoluevaltuusto on koolla Helsingissä sunnuntaina. Puolueen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) nostaa avauspuheenvuorossaan esiin vaikean taloudellisen tilanteen.

Purran mukaan talous on ajautunut liian syvään suohon.

– Aiempi tekemättömyys painaa. Uusia asioita tippuu syliimme.

Viime hallituskaudelle tehty sote-uudistus on Purran mielestä epäonnistunut.

– Hyvinvointialueita on liikaa.

Purra puhuu samasta asiasta kuin tuore raportti, jonka mukaan hyvinvointialueiden määrää pitäisi vähentää nykyisestä roimasti.

Puolueen puheenjohtajan kanta on sillä tavalla yllättävä, että vielä eilen perussuomalaisten uutisoitiin vastustavan alueiden määrän vähentämistä.

Hyvinvointialueille on Purran mukaan tehtävä uudistus, joka jää seuraavan hallituksen tehtäväksi.

Vaikka alueita on liikaa, rahoituslaki on Purran mukaan suurin ongelma.

Laajempi hyvinvointialueiden rahoituksen remontti vaatii niin pitkän valmisteluajan, että valmista voisi olla aikaisintaan vuonna 2029, Purra arvioi puheen jälkeen pidetyssä lehdistötilaisuudessa.

– Uusia säästöjä tarvitaan minimissään kymmenen miljardia. Toivottavasti kukaan ei vaalikampanjassaan lupaile sote-alueille merkittävästi lisää rahaa, Purra sanoo.

Perussuomalaiset aloittavat uuden kampanjan suomen kielen puolesta

Perussuomalaiset aloittavat suomeksi, kiitos -kampanjan, jossa korostetaan suomen kielen vaalimisen tärkeyttä. Puoluevaltuuston kokouksen aluksi näytettiin lyhyt video, jossa kahvilan asiakas toivoo saavansa palvelua suomeksi.

Haluamme vaalia suomen kieltä, Purra sanoo. Puheenjohtajan mukaan on tärkeää, että esimerkiksi maahan muuttaneet voivat opiskella suomea.

Purran puheen jälkeen järjestetyssä lehdistötilaisuudessa puolueen varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Teemu Keskisarja puhuu siitä, miten Suomessa käytetään liikaa englantia. Hän puhuu pakkoenglannista.

– Äidinkieli ei ole muinaismuisto, Keskisarja sanoo suomen kielestä.

Hallitus valmistelee muutoksia opiskelijoiden maahanmuuttoon

Edellisen hallituksen tekemät muutokset opiskelijoiden maahanmuuttoon saavat myös perussuomalaisten puheenjohtaja Purralta kritiikkiä.

– Nyt he jonottavat leipäjonoissa.

Ylen MOT kertoi viikko sitten siitä, miten Sanna Marinin hallitus halusi suomalaisiin korkea­kouluihin kansainvälisiä opiskelijoita. Täällä opiskelijat päätyvätkin rutiköyhinä leipäjonoon.

Hallitus valmistelee muutoksia opiskelijoiden maahanmuuttoon liittyen, Purra kertoo.

– Neuvottelut ovat loppusuoralla. Vielä ennen joulua voimme niistä jotakin sanoa.

Purra ei kommentoi enempää silmienvenyttelykuvia

Loppuviikosta keskustelu virisi rasismin ympärillä, kun entinen Miss Suomi Sarah Dzafce joutui luopumaan kruunusta rasistisen kuvan takia. Useampi perussuomalaispoliitikko jakoi itsestään vastaavanlaisen kuvan sosiaalisessa mediassa.

Purralta kysytään, miten hän kommentoi kansanedustajien kuvia. Purra toteaa, ettei hänellä ole uutta sanottavaa asiasta. Hän totesi aiemmin, että tällaisessa keskustelussa ja siinä, miten lähdemme näihin mukaan, ei oikeastaan ole mitään järkeä.

Korjattu 14.12.2025 kello 11.23: Jutussa kerrottiin virheellisesti perussuomalaisten puoluevaltuuston kokoontuvan vain kerran vuodessa, vaikka se on koolla useamman kerran vuoden aikana.